Kategoria: Kurkijoki

kolme sukupolvea

Stipendiaatti Joni Schwartz: Haluan kunnioittaa menneitten sukupolvien työtä olemalla yritteliäs, rohkea sekä tulevaisuuteen luottava

Karjalaisuuden ja kurkijokelaisuuden merkitys minulle on muuttunut vuosien myötä. Lapsuudessa se oli kuvia ja tarinoita jostakin kaukaa menneisyydestä. Ukki ja hänen veljensä kertoivat tarinoita, jotka tuntuivat kovin kaukaisilta ja etäisiltä. Viisi vuotta sitten kävin...

Pitäjäjuhlista 2019

Kurkijoen Pitäjäjuhlat on peruttu

Kurkijokelaisten Pitäjäjuhlia on vietetty vuodesta 1947 yhtäjaksoisesti. Tänä vuonna hallitus joutui tekemän kipeän päätöksen juhlien peruuttamisesta. Päätökseen vaikutti koko maailmassa vaikuttava koronaviruspandemia, jonka tiimoilta Suomen hallitus on antanut heinäkuun loppuun asti koskevan isojen (yli...

Maisemakuva Kuuppalasta

KUUPPALA – kappale kauneinta Kurkijokea

Minut johdatti Kuuppalan upeisiin maisemiin isoäitini neljän sukupolven takaa, Sofia Vepsä o.s. Räkköläinen, isoisäni äiti. Hän oli syntynyt Kuuppalassa 1840 ja meni naimisiin elisenvaaralaisen talollisen Pekka Vepsän kanssa, joka oli aikoinaan Saavan tilan isäntänä....

Miinalaiva Riilahti ja sisaralus Ruotsinsalmi rakennettiin Crichton-Vulcan –telakalla Turussa 1940. Miehistön vahvuus oli 60. Alukset olivat ennen kaikkea tehokkaita miinan laskijoita. Ennen tuhoutumistaan Riilahti ehti laskea runsaat 1700 miinaa ja 600 raivausestettä. SA-kuva

Merisotakin vaati uhrinsa Hiitolasta ja Kurkijoelta

Kurkijoen ja Hiitolan miehet taistelivat viime sodissa valtaosin maavoimissa, mutta muutamia palveli myös laivaston aluksilla. Sijoitukseen vaikutti muun muassa heidän silloinen asuinkuntansa. Ilmavoimissa palvelleiden kohtalokkaista lennoista on julkaistu kirjoittajan juttu jo aiemmin ja nyt...

rotinarinkeli

Rotinaperinne elää

Rotinat on karjalainen perinne vaikka muuallakin Suomessa on huomioitu synnyttänyttä naista ruokaviemisin. Rotina sana tulee venäläisestä rodiny -sanasta, joka tarkoittaa synnytystä. Siirtokarjalaisten myötä rotinaperinne levisi ympäri Suomen.Karjalassa rotinat olivat runsaat. Tutun rotinarinkelin lisäksi vietiin...

Neuvostoaikana Mikrilään rakennettiin kerrostaloja, joiden väliin jäi jokunen suomalaistalo. Kuva: Raimo Nenonen

Ei ollut vaihtoehtoa

Elettiin maaliskuuta 1940.Pakkanen paukkuu nurkissa. Pienen metsämökin lattialla siskonpetillä nukkuvat isovanhemmat, täti, äiti ja neljä alle kymmenvuotiasta lasta, joista nuorin kaksivuotias. Vai nukkuuko kukaan? On kylmä ja pommikoneiden pauke on kuulunut koko yön. Mökille...

Karjala-seminaarin yleisöä.

Viisaampi muistaa kuin unohtaa

Suomen maatalousmuseon Saran Riihisali pullisteli kuulijoista Karjala-seminaarissa, jonka aiheena oli ”Evakot”. Kaukaisimmat kuulijat olivat tulleet pääkaupunkiseudulta, Lohjalta ja Mäntsälästä asti. – Evakoiden jälkeläisiä on yli miljoona, siksi teema kiinnostaa, totesi Loimaan Työväenopiston rehtori Ilkka...