Perinteinen lankapallo joulukoristeeksi
Lankapallo on varmaan monelle tuttu, entisajan perinteinen, itse tehty pallo. Hiitolan pitäjäseuran juhlissa elokuussa Kästyökorin pöydällä oli lankapallo, se siivitti useiden mieleen monet muistot. Haluamme nyt palauttaa sen tekotavat mieleen ja jatkaa tätä lankapallon valmistuksen perinteen säilymistä.
Kästyökorin illassa lokakuussa vain kaksi muisti koulussa tehneensä lankapallon.
Äitini Anja Karlsson (Tattari) opetti minulle tämän pallon tekotavan noin kuusi vuotta sitten, mummo oli opettanut sen hänelle joskus 1930-luvun loppupuolella.
Pallon valmistus
Tarvikkeet: kalalankaa, villalankaa, kangasta tai sanomalehteä, sukkapuikko, teräväkärkinen neula ja tylppäkärkinen neula.
1. Revi sanomalehdestä suikaleita ja purista se pyöreäksi palloksi. Pallon sisukseksi käy myös kangastilkut tai villalankapätkät ym. pehmeät materiaalit. Kierrä pallon ympärille tiukasti villalankaa tai ohutta kangassuikaletta. Tiukka pallo pomppaa hyvin.
2. Mittaa kalalangasta n. 20 kertaa pallon navoista olevan mitan verran lankaa, keskikokoiseen palloon noin 1.5m, josta jää lankaa jo napojen tukemiseen.
Pujota kalalanka pitkään teräväkärkiseen neulaan ja vie se alanavasta pallon sisältä tarkasti keskelle pallon ylänapaan, päältä alas ja sisäkautta ylös, tee näin 8 tukilankaa. Tukilangat tehdään ilmansuuntien mukaisesti, ensin pitkittäiset ja sitten välit Tee väleistä samanmittaiset. Tämä on pallon tärkein vaihe, jotta pallosta saadaan symmetrinen.
Älä kiristä tukilankoja liian kireälle, koska jokaisen langan ympärille tulee villalankaa. Tee kalalangalla muutama kierros kummakin navan tukilankojen ympärille vuoroin yli ja ali tukemaan lankoja.
Vaihtoehtona nopeampi ja helpompi tapa on pujottaa sukkapuikko navasta napaan ja tukilanka kierretään sukkapuikon ympäri aina ylhäältä ja alhaalta kunnes kaikki 8 tukilankaa on pallon ympäri. Sukkapuikon ympärille tulee lenkkejä, jotka otetaan neulalle ja kaikki lenkit kiristetään yhteen. Samoin kuin edellä ommellaan yli ja ali tukilankojen muutaman kerros tiukkaan kummankin navan ympäri. Katkaise lanka ja ota sukkapuikko pois.
3. Pallon päällystäminen aloitetaan villalangalla pallon keskeltä vuoroin kumpaakin napaa kohti. Näin pallosta tulee tasainen. Vie neula tukilangan ali tai yli ja tuo takaisin ja siirry seuraavaan tukilankaan. Sileä pinta saadaan tukilangan yläkautta otetulla langalla ja alakautta tullut lanka jättää kohouman tukilangan ympärille. Pidä lanka aina napaa kohti pujotettaessa neulaa tukilangan ympäri.
Langanpäät päätetään aloituksessa ja lopetuksessa laittamalla ne tukilangan päälle, josta ne jäävät päällystyslankojen alle ja parin kerroksen jälkeen pujotat ne pallon sisään.
Nykyään on ihania lankoja tehdä näitä perinnepalloja vaikka joulukoristeeksi. Hohdelangasta, joka sisältää heijastavaa lankaa, on mukava tehdä pieni pyörä pallo kuuseen tai heijastimeksi ja näin taas säilytämme ja jatkamme lankapallon perinnettä ja tekotapaa eteenpäin.
Palloja on mukava tehdä ja teko on lapsillekin sopivaa askartelua.
Hiljaisten hankien sinistä taikaa, joulu on ihmeiden iloista aikaa.
Rauhaisaa Joulua Pirjo ja Pia