Kalakurjet 25 vuotta – muutakin kuin kalastusta

Kalakurkien 25 vuotta on sisältänyt 50 kalastusmatkaa Kurkijoelle, mutta Kalakurjet on paljon muutakin kuin kalastusta.

Juhlavuoden viimeiseen tapahtumaan matkaan Kurkijoelle mahtui myös kiertoajelu Kurkijoella ja Lahdenpohjassa, mukavaa illanviettoa, jossa Matti Merta haitareineen innosti laulamaan ja tanssimaan. Eikä toki kalastustakaan unohdettu.

Kalakurjet on vapaamuotoinen virallisesti järjestäytymätön Kurkijoesta ja kalastuksesta kiinnostuneiden ryhmä.

Ei kuitenkaan matkaa ilman kalastusta. Martti Meskanen esitteli ennen onkikilpailun alkua salaista asettaan: Mellilän Penninkulman matoja. Hollantilaiset toukat olivat vielä piilossa. Miehellä oli kovat odotukset, jotka kisassa eivät täysin toteutuneet, liekö ollut vika madoissa?

Ennen kisan alkua Revot jakoivat jokaiselle rautakaupan muovikassin, jotta kisan jälkeinen punnitus olisi kaikille tasapuolinen.

– Miun pittää ottaa Pekalle, vaikkei se mitään…., Pirkko Riikonen toteaa kääriessään muovipussia mukaan ja nieleskelee lauseen loppuosan hiljaiseksi. Niinhän siinä kävi, että Pekan pussi kuten monen muunkin jäi tällä kertaa tyhjäksi.

Tuulta, sadetta, viimaa

Kisa alkaa ja joukko jakautuu parhaiksi katsomilleen ottipaikoille.

– Madonvaihtoaika, hihkaisee Jorma Lankinen. Kerran tunnissa pitää edes mato vaihtaa, jos ei muuta tapahdu, hän selvittää ja miehet naureskelevat pilke silmäkulmassa.

Moni liotti siimaa täydet neljä tuntia Kurkijoen viileässä ilmassa ja hyytävässä syyskuisessa sateessa – tuloksetta. Liisa Jussilainen ja Marjatta Laiho tyytyivät kahteen tuntiin ja tulivat majoituspaikkaan lämmittelemään.

– Missä on punnitusjono, kyseli Juha Karppinen jo tuntia ennen kisan päättymistä suu leveässä virneessä kuin antaen aavistaa suuria saaliita. Olihan siellä muovipussin laskoksissa 33 gramman sintti, joka oikeutti viimeiseen sijaan. Hannu Nenonen ja Heikki Hämäläinen paljastivat, ettei Juha onkinut sitäkään aikaa vaan kävi välillä sadetakkiostoksilla.

Myös Markku Lankinen juoksi kesken kilpailun reippaasti ylämäkeä välipalaostoksille. Juostessaan hihkaisi Pertti Inkiselle, joka oli luvannut vahtia onkea, – se kala on sitten minun! Ahti ei suosinut ostosten aikana, myöhemmin kuitenkin, mies voitti koko kilpailun, liekö ”välipaloista” ollut apua, Pertti Inkistä ne eivät kuitenkaan auttaneet, vaan mies jäi saamattomaksi.

Tuloslistasta tulikin hyvin lyhyt.

Aina hauskaa olla pittää

Näin lauleskeli porukka Matti Merran haitarin säestyksellä yhteisessä illanvietossa. Matin haitari sai monen tanssijalankin vipattamaan ja kaksi vasenta jalkaakin omaavat pääsivät harjoittelemaan.

Kalakurkien vetäjät Martti ja Saini Repo sekä hanuristi Matti Merta iloisissa tunnelmissa illanvietossa.

Martti Repo palasi ajassa taaksepäin 25 vuotta, jolloin ensimmäiselle matkalle kerättiin lähtijöitä. Hetkeksi muistelut ryöpsähtivät ilmoille. Muisteltiin, miten paikallisia oli ollut kisailemassa kunnanjohtajasta lähtien. Aina ei saaliin tuoreudestakaan oltu aivan varmoja ja muitakin pikku vilppiyrityksiä on matkan varrelle sattunut. Mutta intoa on riittänyt ja lähtijöitä joka matkalle.

Markku Lankinen kertoi, että hän oli tälle ensimmäiselle onkireissulleen opetellut kalastusta you tube-videoista. Juuri eläkkeelle jääneenä hänellä on nyt aikaa perehtyä kalastuksen saloihin ja hyvästi mies tuntuu olevan Kalakurkien koukussa ja videonsa oppinut.

– Nyt kun menen kotiin, laitan hakusanaksi pilkkiminen ja tulen ja näytän talvella, Lankinen uhosi. Tulokset näemme sitten maaliskuussa.

Kotipaikat vetävät edelleen

Kalakurkien syksyinen juhlamatka oli nelipäiväinen. Aikaa jäi muullekin kuin kalastukselle.

Marjatta ja Pentti Kemppinen lähtivät perinteisesti kilpailun jälkeen talviomenoiden keruuseen Pentin kotipaikalta. Veijalaiset suuntasivat Laurin suvun kotipaikalle Tittoon, josta kaivoivat ruusun alun vietäväksi Soskuan ruusupuistoon. Moni muukin kävi sukunsa asuinsijoilla.

Sateisen perjantain jälkeen lauantai aukesi kosteana mutta aluksi sateettomana, iltapäivällä pari kuuron ripausta kasteli kulkijat.

Bussi suuntasi kohti Lahdenpohjaa. Matkalla katseltiin Kurkijokea ja muisteltiin paikkoja. Lahdenpohjassa moni ihasteli, miten paljon suomalaisia taloja oli pystyssä. Torilla oli myynnissä hedelmiä, vaatteita, lihaa. Takaisin päin tullessa Jaakkiman kirkolla keitettiin kahvit ja tutustuttiin kirkonmäkeen.

Myös Lumivaaran kirkossa pysähdyttiin, Huhtervussa huomioitiin iso maitotila, lehmiä näkyi useammallakin pellolla. Maatalous alkaa hiljalleen kehittyä, myös peltoja on tänä vuonna ollut aiempaa enemmän viljelykäytössä.

Juhlavuoden tapahtumat ovat ohitse, mutta Kalakurkien toiminta jatkuu yhtä virkeänä kuin tähänkin asti Saini ja Martti Revon tarmokkaissa käsissä.