”Museota täällä ei olisi ilman Haapasten lahjoitusta”

Loimaan Taidetalo on rakennettu vuonna 1928

Asemapäällikkö A.L.Granfelt perusti Loimaan höyrysahan ja hänen poikansa jatkoi toimintaa. Poika kuitenkin kavalsi yhtiöltä 30 000 markkaa ja sen vuoksi yhtiö purettiin.

Uusi omistaja, Alfred Lyly rakensi nykyisin taidetalona toimivan kivitalon vuonna 1928 ja muutti perheineen sen yläkertaan asumaan.

1950-luvulla talossa toimi kauppaopisto ja viimeinen vuosiluokka talosta on valmistunut 1965.

– Aina välillä täällä käy ihmisiä, jotka muistelevat aikaa, kun ovat opiskelleet täällä, Loimaan kulttuurisihteeri Monika Antikainen toteaa.

Vuoden 1965 jälkeen talossa on ollut työväenopisto ja se toimii edelleen talon alakerrassa.

Kymmenisen vuotta sitten Lylyn talo peruskorjattiin, ja nyt siellä saa ihailla taidetta.

– Museo on uusin tulokas tässä talossa ja toiminut täällä kymmenen vuotta, Antikainen kertoo.

Loimaan kulttuuripalvelut ylläpitää kahta museota; Loimaan taidetaloa ja Alpo Jaakolan patsaspuistoa. Loimaan taidetalossa järjestetään näyttelyiden lisäksi muun muassa tiistaikonsertteja, joiden pääpaino on kamarimusiikissa. Patsaspuistossa ei ole talvikunnossapitoa ja se avautuu kesäkuun alussa.

Metsämaalta kotoisin oleva Eino Haapanen ja hänen vaimonsa Meeri Haapanen ovat lahjoittaneet Loimaan kaupungille taidekokoelman, jossa on suomalaisen kultakauden maalauksia Edelfeltistä lähtien. Kokoelma sisältää 150 teosta ja Haapasten kokoelman pääpaino on suomalaisessa taiteessa.

– Tätä museota ei olisi ilman Eino ja Meeri Haapasen suurta lahjoitusta kaupungille. Sen edellytyksenä, että kokoelma päätyi kaupungin omistukseen, oli, että niille on pysyvä näyttelytila ja taideteoksia ei esimerkiksi saa sijoittaa kaupungintalolle, kouluille tai muihin vastaaviin tiloihin, Loimaan kulttuurisihteeri Monika Antikainen kertoo.

Lahjoitetuista teoksista koottu kokoelmanäyttely on aina esillä ja teokset vaihtuvat kerran vuodessa. Sen lisäksi museolla on vaihtuvien näyttelyiden tila.

Metsänpeitossa

– Kun ollaan Loimaalla, niin pyritään edesauttamaan paikallisia taiteilijoita. Esillä oleva vaihtuva näyttely on nimeltään Metsänpeitossa ja se on yhdistelmä Suomen lastenkirjainstituutin omistuksessa olevia Maija Karman kirjakuvituksia ja paikallisen Ella K.:n eläinaiheisia teoksia, Antikainen kertoo.

Maija Karman kirjakuvitukset ovat lainassa Lastenkirjainstituutilta.

– Pääpaino on Vattumato-tarinassa, jota yhä edelleen luetaan lapsille, Antikainen toteaa.

Ella K.:n pääasiallisena työtapana on tussi paperille ja hän myös valokuvaa.

– Tykkään kovasti Ella K:n tyylistä. On teoksia, joissa melkein näkee, kuinka sen karhun nenä liikkuu, kun se haistelee ilmaa, Antikainen kertoo.

Taidetalolla pöllöt ja oravat saavat jonkin verran enemmän tilaa, mutta muuten Ellalla on viehtymys Suomen suurpetoihin.

– Ellalla on ihana ote eläimeen – tietää, että hän on niitä tarkkaillut ja seuraillut. Hän tykkää seurata esimerkiksi leikkiviä oravia, se on hänestä viehättävää ja myös Maija Karma viihtyi luonnossa. Taiteilijoiden teokset kulkevat näyttelyssä sulassa sovussa, Antikainen toteaa.

Karman satuhahmot ovat toimeliaita

– Maija Karma on ollut todella tuottelias. Kuvitustaiteesta ei maksettu hyvin ja hän joutui tekemään paljon töitä elättääkseen itsensä. Hän on kuvittanut muun muassa Lotta-lehteä, kaikki Onnelit ja Annelit, Piilomaan Pikku Aasi -kirjan ja Suomalaisia satuja 1 vuodelta 1962 sekä Tiitiäisen satupuun, Antikainen luettelee.

Lea Pennasen kirja Pikku Aasi on ilmestynyt jo 60-luvulla ja 70-luvulla siitä tehtiin animointi.

– Maija Karma muistelee eräässä haastattelussaan, että hänellä piti joka maanantai olla 16 kuvaa valmiina, koska ne kuvattiin jakso kerrallaan, Antikainen kertoo.

Ella K. opiskelee taideakatemiassa

Ella K. on loimaalainen piirtäjä ja opiskelee ensimmäistä vuotta Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiassa. Hän on työskennellyt taiteen parissa jo useamman vuoden.

– Ellalla tietyt eläimet toistuvat enemmän kuin toiset, pöllöjä ja oravia on paljon. Teokset ovat sellaisia, että on pakko tulla lähelle ja katsoa, miten eläimien pehmoiset höyhenet tai turkki on tehty, Antikainen kertoo.

Ellan teoksissa on käytetty eri paksuisia tusseja ja muutamassa teoksessa tussien lisäksi myös akryylia ja hiiltä.

– Monet ovat kysyneet, miten kauan tällaisen tekemiseen menee aikaa. Ellan mukaan pari tuntia illassa on maksimi, koska näin pikkutarkkaa työtä ei pysty nonstoppina tekemään pitkään, Antikainen kertoo.

Metsänpeitossa näyttely Loimaan taidetalossa on avoinna 27.5 asti.

TE