”Tehtäväni on tuoda Kalevalaseura 2020-luvulle”

Toiminnanjohtaja Niina Hämäläisen työ on itsenäistä ja monipuolista.

–  Olen Kalevalaseuran ainoa työntekijä. Hoidan periaatteessa kaiken tapahtumien järjestämisestä, kokousvalmisteluista, vuosikirjan toimitustyöstä taloushallintoon, Hämäläinen kertoo.

Hämäläinen tekee yhteistyötä seuran hallituksen kanssa.

– Työn parhaita puolia on se, että pääsen vaikuttamaan asioihin, hän toteaa.

Kalevalaseura 2020-luvulle

Hämäläisen tavoitteena on modernisoida Kalevalaseuraa ja lisätä seuran osallisuutta yhteiskunnallisessa keskustelussa sekä tutkimuksessa.

– Kalevalaseura on vuosien varrella ollut osoittamassa mieltä metsien suojelun puolesta ja elvyttänyt matkailua Venäjän puoleisiin vienalaiskyliin. Seuralla on ollut myös muita avauksia ja erilaisia hankkeita, kuten esimerkiksi Taiteilijoiden Kalevala -projekti, jonka aikana Suomen ulkopuolella asuvat taiteilijat tulkitsivat Kalevalan tarinoita. Minun tehtävänäni on tuoda Kalevalaseura 2020-luvulle. Tavoitteenani on myös nuorentaa seuran profiilia, lisätä vuorovaikutusta nuorten kanssa ja kansainvälisesti.

Kalevala on suomalainen ja karjalainen

– Kalevala on Suomessa syntyneen ja kasvaneen, suomenkielisen Elias Lönnrotin luomus, hänen, tallennetun runoaineiston pohjalta, tulkitsemansa ja rakentamansa tarina, Hämäläinen kertoo.

Kalevalan ensimmäinen laitos, ns. Vanha Kalevala (1835) perustuu vienankarjalaiseen aineistoon, mutta kansalliseepoksen aseman saanut Uusi Kalevala (1849) on lähdepohjaltaan paljon laveampi.

– Lähderunojen enemmistö edustaa karjalaista perinnettä, mutta tämä ei tee teoksesta vain karjalaista. Kalevalan suomalaisuus liittyy Elias Lönnrotin koulutustaustaan ja toimintaympäristöön ja suomalaisen kansakunnan syntyyn, hän toteaa.

Kalevala on käännetyin suomenkielinen teos.

– Kannattaa unohtaa kokonaan se, että Kalevala on vaikea ja runomittainen, ja siinä on outoja sanoja, ja lähteä tarkastelemaan sitä suorasanaisena ja erilaisten versioiden kautta. Esimerkiksi Kalevala ja opas sen lukemiseen on mainio kirja, joka auttaa hahmottamaan Kalevalan tapahtumia ja henkilösuhteita. Myös esimerkiksi verkossa avoimesti saatavilla Matkalla Kalevalaan -sivusto avaa selkeästi ja monipuolisesti Kalevalan taustoja, Hämäläinen kertoo.

Kulttuurinen omiminen

Kalevalasta on viime vuosina käyty keskustelua liittyen kulttuuriseen omimiseen sekä suomalaisen ja karjalaisen kulttuuriperinnön määrittelyyn.

– Karjalaisnuoret muun muassa kokevat, että Kalevala ja sen kulttuurinen ja poliittinen käyttö Suomessa on väheksynyt heidän karjalaista kulttuuriaan.

Kalevala merkitsee yksilöille ja yhteisöille eri asioita; kulttuuriperintönä se on moniääninen ja ristiriitainen, Hämäläinen toteaa.

Mistä Kalevala-nimi on peräisin

Tallennetuissa runoissa ei puhuta Kalevalasta eikä se ole mikään erityinen paikka. Runoissa ja tarinaperinteessä tunnetaan Kalevalanpojat, jotka olivat muinaisia jättiläisiä, jotka autioittivat ympäristöä voimankäytöllään.

– Lönnrot itse katsoi, että runoissa seikkailevat Väinämöinen, Joukahainen, Ilmarinen ja Lemminkäinen ovat Kalevan poikia, sukua Kalevanpoikien jättiläisille, Hämäläinen kertoo.

Nuoren, modernin naisen tarina

– Lempihahmoni Kalevalassa on Aino. Minusta on hämmästyttävää, miten Lönnrot, tuolloin Kalevalaa laatiessaan yli 40-vuotias, naimaton mies kykeni kirjoittamaan Ainon tarinan.

Ainon tarinan jännite liittyy nimenomaan siihen, että Aino ei suostu vanhalle miehelle, Väinämöiselle vaimoksi, Hämäläinen kertoo.

Avioliitto Väinämöisen kanssa, etenkin Ainon äidin mielestä, takaisi Ainolle kunniallisen elämän vaimona ja äitinä. Lönnrot sijoitti lyyriset runot Ainon suuhun eli Aino erittelee niiden välityksellä tunteitaan ja pahoinvointiaan siitä, että joutuu vanhalle miehelle vaimoksi.

– Lyriikan kautta Lönnrot antaa Ainolle kielen ja se kieli on pääsy omiin tunteisiin. Tämä on mielestäni kiinnostavaa, ja juuri tunteet ja niiden tiedostaminen vahvistavat Ainolle sen, että hänen täytyy noudattaa omaa valintaansa, Hämäläinen toteaa.

Niina Hämäläinen on 2018 alkaen työskennellyt tutkimusryhmän kanssa Avoin Kalevala -edition parissa.

– Editio on tieteellisesti toimitettu digitaalinen editio, jossa avataan Kalevalan syntyä, taustoja, kieltä ja aatteita. Runot sisältävät tieteellisiä kommentaareja, joissa havainnollistetaan Lönnrotin käytössä ollutta runoaineistoa ja Lönnrotin toimitustapoja. Runoissa on myös sananselityksiä Kalevalan sanoihin.

Tutkimustyön kohteena Elias Lönrotin Kanteletar

Hämäläinen on jäänyt tutkimusvapaalla ja tutkii Elias Lönnrotin Kanteletarta (1840, 1841) ja siihen liittyviä käsikirjoituksia.

– Lönnrot alkoi viimeisinä elinvuosinaan 1870-1880-lukujen vaihteessa laatimaan Kantelettaresta laajennettua laitosta, johon hän halusi hyödyntää kaiken siihen mennessä kerätyn lyyrisen runoaineiston, Hämäläinen kertoo.

Työ jäi Lönnrotilta kesken, sillä hän kuoli maaliskuussa 1884. Käsikirjoitusvihkoja on lähes 20 ja ne ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa. Käsikirjoituksia ei ole aiemmin tutkittu, eikä niitä ole tunnustettu.

– Lönnrotin elämäkerturi Aarne Anttila väheksyi Lönnrotin elämäkerrassa näitä käsikirjoituksia ja oli sitä mieltä, että käsikirjoituksen runot ovat esteettisesti huonoja eikä vanhenevan miehen olisi pitänyt koskaan alkaa muuttaa nuoruuden työtään. Tämä lausahdus on vaikuttanut myös tutkimukseen, eikä käsikirjoituksiin ole tartuttu aiemmin, hän toteaa.

Isän perhe on Hiitolasta

– Isän perhe on Laatokan Karjalasta, Hiitolasta. He joutuivat jättämään kotipaikkansa kaksi kertaa, ja siitä on perheessä ollut syvät traumat. Olen kuitenkin kasvanut äitini kanssa, jonka suku on Savosta, eikä heillä ole ollut tällaista kokemusta, Hämäläinen kertoo.

Hämäläinen on käynyt tätinsä kanssa Hiitolassa.

– Se oli vaikuttava kokemus. Isäni karjalaistausta ei kuitenkaan ole ollut kimmoke ryhtyä tutkimaan kansanrunoja ja Kalevalaa. Innostuin ihan toisesta syystä aiheesta, hän toteaa.

Keski-Suomesta Keski-Eurooppaan

Hämäläinen on kasvanut Keski-Suomessa ja opiskellut Turun yliopistossa folkloristiikkaa ja kirjallisuutta.

– Kun valmistuin yliopistosta, lähdin silloisen poikaystäväni työn vuoksi Saksaan. En oikein tiennyt, jatkanko tutkijaksi vai minne suuntaudun. Sieltä muutimme Luxemburgiin ja Ranskaan. Lapset syntyivät ja huomasin yhtäkkiä asuneeni 13 vuotta Keski-Euroopassa. Näiden vuosien aikana ryhdyin valmistelemaan väitöskirjaa Kalevalasta. Nyt olen asunut 17- ja 19-vuotiaiden tyttärieni kanssa Suomessa, Helsingissä yhdeksän vuotta. Tyttöjen isä asuu Ranskassa, työskentelee Luxemburgissa. Tytöillä on myös Luxemburgin kansalaisuus, Hämäläinen kertoo.

Tutkijan työ on luovaa

– Minulla oli jo lapsena ja nuorena vahva tarve ilmaista itseäni maalaten, kirjoittaen, tanssien, teatterin keinoin. Ajattelin myös jossain vaiheessa ryhtymistä kirjailijaksi, ikään kuin siihen voisi vaan ryhtyä. Näyttelemistä kokeilin myös ja kerran hainkin teatterikorkeakouluun. Sitten kun aloitin yliopistossa, tunsin löytäneeni oman paikkani. Ja tutkijan työhän on hyvin luovaa, vaikka nojaakin vahvasti faktoihin, Hämäläinen kertoo.

Liikuntaseurassa tanssinohjaajana

Hämäläinen on tanssinut koko lapsuutensa ja nuoruutensa, erityisesti klassista balettia, mutta myös nykytanssia, jazzia, afroa ja salsaa. Tanssijaa hänestä ei tullut, mutta liikuntaseura Friskiksen tanssinohjaajana pääsee hän toteuttamaan tätä puolta.

– Olen 16 vuotta toiminut Friskis-ohjaajana. Suunnittelen itse tuntini, valitsen musiikin ja teen koreografiat, Friskiksen raameissa pysyen. Nautin tästä suunnattomasti. Olen myös järjestänyt useita tanssiesityksiä vapaaehtoisten tanssijoiden kanssa erilaisissa tapahtumissa. Yhdessä esiintyminen on mieletön kokemus ja se koukuttaa, sitä haluaa lisää.

Hämäläinen toimii Friskis-seurassa myös muissa tehtävissä. Hän oli useita vuosia hallituksessa, myös puheenjohtajana. Nykyään hän keskittyy valmentamaan ohjaajia ja seuraamaan heidän kehitystään.

– Sydäntä lähellä ovat myös lapset, joille pidän viikottain tanssituntia ja kerran kesässä viikon mittaisen liikuntaleirin. Friskiksen lisäksi en oikein ehdi muuta harrastamaan, jos lukemista ei lasketa, hän kertoo.

TE