Sanomalehtikatsaus 100 vuoden takaa
Mistä uutisoitiin Kurkijoella 100 vuotta sitten toukokuussa 1922, siitä kertoo Ahti Kurri.
Suojeluskuntien apuraha uudelleen valtuustossa
Maaliskuussa Kurkijoen kunnanvaltuuston päätti jättää Kurkijoen suojeluskunnat (kirkonkylässä ja Elisenvaarassa) ilman kunnan apurahaa, päätös herätti huomiota ympäri maan. Ilmeisesti kunnanisiä oli paikkakunnalla asiasta ripitetty.
Suojeluskunnat tekivät uudet anomukset, jotka käsiteltiin valtuuston toukokuun kokouksessa. Nyt aiempi päätös pyörrettiin. Ei asia näköjään nytkään läpihuutojuttu ollut – lopulta myönnetty apuraha oli neljännes anotusta.
Käkisalmen Sanomat 30.5.1922:
”Suojeluskuntain awustaminen. Kurkijoen ja Elisenwaaran suojeluskunnille myönnetty yhteensä 5000 mk:n kunnan awustus. Kurkijoen kunnanwaltuuston eilisessä kokouksessa esitettiin Kurkijoen ja Elisenwaaran suojeluskuntain anomus, että kunta myöntäisi kummallekin 10.000 mk suuruisen awustuksen tätä wuotta warten.
Kolmen eri äänestyksen jälkeen, joista ensimmäinen koski asian ottamista käsiteltäwäksi ja toiset awustuksen suuruutta, päätti waltuusto myöntää tarkoitukseen 5000 mk, eli 2500 mk. kummallekin suojeluskunnalle. Lopullinen päätös tehtiin 16 äänellä 9 wastaan.”
Kansakoulupiirit ja uudet kansakoulut päätettiin
Samaisessa valtuuston kokouksessa oli käsiteltävänä myös Kurkijoen kansakoulujen tulevaisuus. Seuraavassa asiaa koskeva uutinen, joka sekin oli nostettu erilleen kokouksen muista asioista. Koska uutisesta käy ilmi tuolloinen koulutilanne usean kylän kohdalla ja saattaa siinä mielessä kiinnostaa katsauksen lukijoita, laitetaan uutinen tähän kokonaisuudessaan. Käytännössähän tämä suunnitelma ei tarkasti tällaisena toteutunut, asetettiinhan tässä päivämääriä yli 10 vuoden päähänkin.
Käkisalmen Sanomat 30.5.1922:
”Kansakouluasiain järjestely Kurkijoella. Erityisen waliokunnan laatima uusien kansakoulujen perustamisohjelma hywäksytty lopullisesti.
Kurkijoen kunnanwaltuuston eilisessä kokouksessa otettiin lopullisesti käsiteltäwäksi uusien kansakoulujen perustamisohjelma. Tämä hywäksyttiin muuten paitsi että Kirkonkylän piiriin ehdotettu kiinteä alakansakoulu päätettiin järjestää kiertäwästi. Tässä kohden merkitsiwät waltuuston puheenjohtaja Malmiwaara, sihteeri J. Hämäläinen ja piirilääkäri Arppe wastalauseen pöytäkirjaan. Samalla hywäksyttiin komitean laatima ehdotus kansakoulujen ohjesäännöksi.
Hywäksytyn ohjelman mukaan muodostetaan Kurkijoelle 21 kansakoulupiiriä, joista yksi ruotsalainen. Kansakoulu on ennestään olemassa seuraawissa 14 piirissä: Alhossa, Aromäellä, Elisenwaarassa, Ihojärwellä, Lapinlahdella, Marianwaarassa, Mikrilässä, Räihäwaarassa, Saareksella, Sawojalla, Sorjossa (suomalainen ja ruotsalainen) ja Kirkonkylässä. Uusia kouluja perustetaan seuraawassa järjestyksessä:
Ensi elok. 1 p. Soskuan piiriin. Koulu alkaa toimintansa Juho Kuosan perillisten talossa. Oma koulutalo walmistuu w. 1931.
Ensi elok. 1 p. Korpisaaren piirissä Juho Kuosan ja Pekka Nenosen taloissa. Oma koulutalo walmistuu 1930.
Ensi elok. 1 p. Riekkalan piirissä ewersti Genetzin talossa. Oma koulutalo walmistuu w. 1932.
Titon piirissä alkaa kansakoulu toimintansa elok. 1 p. 1925.
Elisenwaaran piirissä alkaa kiinteä alakansakoulu toimintansa elok. 1 p. 1926. Samaan piiriin rakennetaan ylempi kahden opettajan kansakoulu w. 1935.
Metsikossa alkaa kansakoulu toimintansa omassa talossa elok. 1 p. 1929, johon mennessä koululle walmistuu oma talo.
Ihojärwellä alkaa oma kansakoulu toimintansa elok. 1 p 1929, johon mennessä rakennetaan koululle oma talo.
Alhon salolle perustetaan kiinteä alakansakoulu w. 1934.
Kirkonkylän piirissä alkaa kiertäwä alakansakoulu toimintansa ensi elok. 1 päiwänä.”
Hevoskauppa uutisoitiin
Pannanpa tähän nähtäväksi uutinen, joka kertoo, että 100 vuotta sitten yksittäinen hevoskauppa oli uutisen arvoinen, vaikka raviurheilu ei tuolloin vielä ollut aivan maanlaajuisesti ja kansainvälisestikin seurattua, kuten nykyään.
Sanomalehti Maakansa 25.5.1922: ”Kurkijoki. Hevoskauppa. Tal. Juho Jussilainen, Kurkijoen Aromäeltä, on ostanut R. Jussilaisen omistaman ”Helga”-nimisen kantakirjatamman 16,000 markan kauppahinnasta. Mainittu tamma polweutuu Kurkijoen tunnetuista ”Hywäläisistä.”