Perinneruokaa joulupöytään
Sodan jälkeen Loimaalla Aune Sadonoja (o.s. Paju) ei ikinä leiponut piiraita. Se tehtävä kuului joka lauantai äidille ja Vieno-siskolle. Aune muistaa, kuinka paljon leipomispäivä häntä nuorena harmitti, koska hänen tehtäväkseen lankesivat navettatyöt ja vintin kamarien siivoaminen. Hän oli harmitellut piiraanpaistoa usein ääneen: ”Täytyykö noita luntteja aina paistaa.”
Myöhemmin elämässä piiraita on sitten tullut tehtyä sitäkin enemmän. Tällä hetkellä Aune parhaillaan pohtii, vieläkö tänä vuonna joulupäivänä kokoonnutaan hänen luokseen syömään. Hän kertoo, että joulupöydässä on joka vuosi oltava kahta karjalaista herkkua: kotitekoisia piiraita ja karjalanpaistia.
Entisaikaan karjalanpaistiliha oli sitä mitä oli saatavilla, lähinnä sikaa tai lammasta. Nykyisin käytetään melkeinpä mitä vain lihalaatua: hirveä, peuraa, nautaa ja sikaa. Karjalanpaistin lihaa ei tarvitse ruskistaa, vaan ainekset laitetaan uuniin raakana. Mausteeksi Aune kelpuuttaa vain suolan, sipulin ja kokonaiset maustepippurit.
Lapsuuden makumuistoja
Juureen tehtyä ruisleipää Aune on leiponut paljon, ja kahden pojan toiveesta ohuen reikäleivän mallisina. ”Mulle ruisleipä, kattopuoli” oli Janne-pojalta usein kuultu pyyntö. Aunen äidin tekemä leipä oli paksumpaa pyöreää ruislimppua.
Aune muistaa omasta lapsuudestaan myös pyhäaamuna keitetyn kaurakiisselin. Taikinaan laitettiin illalla vesi ja kauraryynit. Aamulla seos siivilöitiin ja keitettiin paksuksi. Happanemista tapahtui taikinassa hieman, mikä maistui valmiissa kiisselissä.
Viikonlopun ruokalista oli sellainen, että lauantai-illalla syötiin piiraita mustikkasopan kanssa. Piiraiden jäljiltä lämpimään leivinuuniin laitettiin hautumaan karjalanpaisti, joka syötiin pyhäruokana. Kaurakiisseli oli sen ajan jälkiruokaa.
Puuroja tulee tehtyä karjalaiseen tapaan muustakin kuin kaurasta: riisistä, ohrasta, tattarista, perunahelmistä, rukiista tai hirssistä. Hän muistaa, kuinka äidin oli ennen tapana pestä hirssiryynit vesivadissa käsien välissä pyöritellen. Hirssi ”tuli maalle” eli maistui mullalle, jos sitä ei pessyt hyvin.
Perinteen siirtoa
Aune on siirtänyt piirasperinnettä myös eteenpäin. Useamman kerran heillä on kuumennettu leivinuuni alakouluikäisiä leipojia varten. Kojonkulman pikkumartat opettelivat vielä kymmenen vuotta sitten kädestä pitäen, miten piiraat vaihe vaiheelta valmistuvat.
Seurakunnan kylätoimikunnan voimin pidettiin joka vuosi seurakuntatalolla suuret piirastalkoot. Piiraat myytiin seurakunnan myyjäisissä vähävaraisten hyväksi. Oman kylän eli Loimaan Kojonkulman suurempiin tapahtumiin saatettiin kokoontua leipomaan Aunen kotiin Somiskalle. Isoimmissa talkoissa piti paistamisen välillä uuniakin tulittaa.
Leipomistekniikka
Piiraat pitää Aunen tapaan paistaa 300-asteisessa leivinuunissa. Sähköuuni ei kuumene tarpeeksi. Entisaikaan hienojakoiset piirasjauhot tulivat Alastaron mylläriltä, Sarolahdelta. Nykyisin piiraskuoret valmistuvat kaupan ruisjauhosta.
Somiskan talon leivinuuni oli aiemmin kaksiosainen. Kun yläuuni jäähtyi liikaa, siirryttiin paistamaan piiraita pelkästään alauunissa. Ennen oli tapana paistaa piiraat suoraan uunin arinalla, mutta Aune asettaa ne mielellään pellille paistumaan. Pellille ei laiteta leivinpaperia, vaan se voidellaan kevyesti. Leivinpaperi poistaa ja eristää lämpöä, ja sitä käytettäessä piiraita vasten tuleva uunipelti ei ole tarpeeksi kuuma.
Paras täyteriisipuuro syntyy suoraan maatilalta tuodusta maidosta. Pohjataikina leivotaan pötköksi, josta leikataan veitsellä parin sentin palasia. Palat litistetään käsin ja kaulitaan soikeiksi piiraspohjiksi.
Riitta-siskon kanssa leivotaan edelleen piiraita myös yhdessä. Lämpimäisiä on näihin aikoihin asti mennyt leivontapäivinä naapurille, ja omien lasten perheet saavat sämpylöitä tai piiraita usein mukaansa. Kaunis lämpimäisperinne olisikin elvyttämisen arvoinen.
Taina Lehto
