Soitinrakentaja Vilppu Vuori: ”Musiikki sen kaikissa muodoissa ja käsityöt ovat järkkymätön kivijalkani”

Vilppu Vuoren kiinnostus historiaan, kansanperinteeseen ja musiikkiin nousee aivan lapsuudesta. Se on johtanut miehen tien soitinrakentajaksi. Kesäisin hänet tapaa opastamassa ja esiintymässä Hattulan keskiaikaisessa Pyhän Ristin kirkossa mukana usein jouhikko.
Kurkijoen 5-kielinen kannel valmistui miehen työapajassa viime vuonna. Talviaika kuluukin oman yrityksen puitteissa tilaustöitä valmistaen.

Hämeenlinnalaisen Vilppu Vuoren kiinnostus historiaan, kansanperinteeseen ja musiikkiin alkoi jo 8-vuotiaana, peruskoulunkin hän kävi musiikkiluokalla.
– Oli tavallaan vain ajan kysymys, milloin nuo kaksi kiinnostuksen kohdetta kohtaisivat. Lopullisesti taisin hurahtaa perinnesoittimiin lukiossa folk-metallin kuuntelun kautta. Bändit, kuten Korpiklaani, Finntroll, Eluveitie ja Moonsorrow, käyttävät paljon perinnesoittimia musiikissaan.
Kiinnostus johti hakemaan vuonna 2017 Ikaalisten käsi- ja taideteolliseen oppilaitokseen kitaranrakennuslinjalle ja siellä nälkä vain kasvoi syödessä. – Vaikka koulutus oli kitarapainotteista, siellä sai rakentaa myös muita soittimia. Lähdin Ikaalisiin mielessäni vain perinnesoittimet, mutta ihastuin siellä myös erilaisiin sähkökitaroihin ja vahvistimiin. Kaikki soittimet ovat kiinnostavia, kertoo soitinrakentaja-artesaaniksi valmistunut 25-vuotias Vuori.
Kouluaikana hän valmisti sähkö- ja akustisen kitaran ja teki lopputyönään ähtäväläisen avainviulun, eli esseharpan. Kouluun liittyvässä harjoittelussa Lauri Niskasen pajalla Tampereella hän rakensi ja korjasi luuttuja ja barokkikitaroita.

Jokaisen soittimen rakentaminen on omanlaisensa prosessi.
– Olen rakentanut jouhikkoja, talharppoja, kanteleita, erilaisia perinnepuhaltimia ja korjannut muutaman kitaran, mandoliinin ja balalaikan.
– Ehkä tähän mennessä mielenkiintoisin projekti on ollut lopputyönä valmistamani ähtäväläinen avainviulu eli esseharpa. Paljon tarkkaa veistämistä ja liikkuvia osia.

Vilppu Vuori ei vain rakenna,
hän myös esiintyy

– Tavallisesti esiintyessäni mukanani ovat jouhikko, ähtäväläinen avainviulu ja puusarvi eli lulletti. Jouhikosta alkoi oma rakkauteni perinnesoittimiin. Laulaminen ja itseni säestäminen jouhikolla on minulle luontevaa.
Hattulan Pyhän Ristin kirkossa Vilpun opastus ja sen jälkeinen musisointi on olut monelle elämys ja sinne matkustetaankin jopa hänen takiaan. Keskiaikainen kivikirkko kaikuineen korostaa tunnelmaa.
– Moni ei ole eläessään esimerkiksi nähnyt avainviulua tai jouhikkoa, joten koen, että soitinesittelyt ovat olleet myös oppimiskokemuksia kävijöille kirkko-opastusten yhteydessä.

Itseään Vuori tituleeraa fantasianörtiksi ja historiaharrastajaksi, joka löytää Kalevalasta inspiraatiota.
– Olisi ihme, jos runomuotoinen sankarieepos ei inspiroisi. Kalevasta on moneksi. Siitä ovat ammentaneet niin hevibändit kuin myös paljon kokeilullisemmat taitelijat.
– Uskon, että Kalevalasta voi löytyä aivan jokaiselle lukijalle jotain mielenkiintoista tai inspiroivaa, taustoista tai maailmankatsomuksesta riippumatta. Parhaimmillaan Kalevala on tunnelmallinen ja visuaalinen maailma, josta ammentaa.

Soittimet valmistuvat
omassa yrityksessä

– Tällä hetkellä keskityn tilattujen soitinten valmistamiseen. Suoritin kesällä oppaan hommien lomassa osia matkailualan perustutkinnosta ja ensi kesänä olisi suunnitelmissa suorittaa oppaan ammattitutkinto. Perinnesoittimet varmasti pysyvät agendalla aina.
– Työn alla on muutama jouhikko ja juuri sain valmiiksi yhden karjalaisen puusarven.
– Useimmat kyselyt ja tilaukset liittyvät jouhikkoihin. Jouhikot ja muut jousilyyrat ovat olleet pinnalla viime vuosina pääosin Einar Selvikin Wardruna-yhtyeen ja Vikings tv-sarjan suosion takia. Siellä jouhikko soi liki koko ajan, vaikkei soitinta vielä 900-luvun lopussa ollut olemassa.

Tulevaisuutta pohtiessaan hän toteaa:
– ADHD-ihmistä kiinnostaa kaikki ja kiinnostuksen kohteet vaihtelevat varsin tiuhaan. En pysty millään sanomaan mikä kiinnostaa eniten, sillä se saattaa muuttua aivan silmän räpäyksessä.
– Musiikki sen kaikissa muodoissa ja käsityöt ovat kyllä järkkymätön kivijalkani, joten vaikka kiinnostuksen kohteet vaihtelevat, ne pysyvät aina tärkeinä.

Savo-karjalaiset juuret

– Äitini on kotoisin Etelä-Savosta ja isäni sukujuuret ovat Viipurissa. Koen itseni hyvin savo-karjalaiseksi, vaikka olen koko elämäni Hämeessä asunut.
– Minulle karjalaisuus ja savolaisuus ovat käytännöllisyyttä, sosiaalista lupsakkuutta ja henkistä ja fyysistä nopealiikkeisyyttä. Toisinaan äitini kanssa hymähtelemme hämäläiselle hitaudelle ja pessimismille.
Vilpun elämän mottona onkin:Elämässä ei etene, jos jo alussa uskoo kaiken menevän pieleen.

Vilppu Vuori valmisti
Kurkijoen kanteleen

Kansallismuseon kokoelmista löytyy Kurkijoen 5-kielinen kannel, joka on vuodelta 1698.
– Kurkijoen kanteleessa on sitä jotain, joka kiehtoi minua jo ensinäkemältä. Se erottuu selkeästi muista Suomen pienkanteleista muotonsa ja koristelunsa puolesta. Ja kyllähän nyt Kansallismuseon vanhimman karjalaisen kanteleen pohjalta soittimen valmistaminen oli innostava idea.
– Soittimesta oli onneksi olemassa 1:1 piirrustus, jonka opettajani Rauno Nieminen oli tehnyt 1980-luvulla ja julkaissut muutaman muun kantelepiirrustuksen kanssa pienessä kirjasessa. Ei tarvinnut erikseen mennä Kansallismuseolta pyytämään soitinta malliksi. Käytin mallina myös Finna-nettisivuston valokuvia soittimesta.
– Valmistin soittimen kopan tervalepästä ja kannen kuusesta. Veistin soittimen karkeasti ensin kirveellä ja jatkoin sitten höylillä ja taltoilla.
– Alkuperäinen soitin oli nokeentunut ja tummentunut aikoinaan savupirtissä ollessaan. Oman soittimeni pintakäsittelin vesipetsillä, öljypastoilla ja öljylakalla, jotka tuovat esille hyvin puun loimuisuuden ja antavat kauniin himmeän tai puolikiiltävän pinnan.
– Käytin pronssikieliä, kuten alkuperäisessä soittimessakin oli käytetty. Liki kaikissa vanhoissa kanteleissa kielet olivat pronssia. Nykyään käytetään pääasiallisesti pianolankaa.

Vilppu Vuori ei ole vielä julkisesti esiintynyt Kurkijoen kanteleen kanssa, mutta soitellut sitä itsekseen.
– Sillä on lämmin kellomainen ääni, joka sopii hyvin sekä hitaaseen tunnelmointiin, että nopeampaan soitantaan. Kovaääninen se ei ole, mutta aina ei ole tarvetta soittaa kovaa.