Soile Tirri: Tiesin aina, että haluan tähdätä kansainväliselle työuralle

Kansainvälisyyttä Soile Tirrin elämästä löytyykin. Koti Suomessa ja Egyptissä. Työ Suomi-Venäjä -seurassa. Osa tutkintoa Chilessä. Kummankin vanhemman suvun juuret Karjalassa.

Kuka olet? Asuinpaikka, työnkuva?
Olen Soile Tirri, Suomi-Venäjä-seuran Lounais-Suomen aluejohtaja, asun tällä hetkellä Turussa. Olen vastuussa Suomi-Venäjä-ystävyysseuran toiminnasta täällä Lounais-Suomen alueella ja lisäksi vastuullani ovat Seuran kansainvälinen toiminta, ystävyyskaupunkitoiminta sekä lasten ja nuorten projektit.
Toimistomme sijaitsee Turun historiallisessa keskustassa Brinkkalassa ja sieltä käsin teen työtäni, tosin nyt korona-aikana olen tehnyt osaksi etätöitä kotoa Turusta ja Egyptistä.

Perhe ja kiinnostuksen kohteet?
Minulla on tällä hetkellä kaksi kotia, toinen Turussa ja toinen Egyptissä. Olen aina ollut kiinnostunut vieraista kielistä ja kulttuureista ja opiskelin kielten lisäksi yliopistossa matkailua ja kansainvälisiä suhteita. Tein osan tutkinnostani Venäjällä ja osan Chilessä.
Koska toinen kotini on Egyptissä, opiskelen tällä hetkellä arabiaa. Luen paljon eri kirjallisuutta ja kuuntelen aina musiikkia. Työmatka kävellen Brinkkalaan sujuu aina mukavammin, kun on kuulokkeet korvissa ja voi kuunnella hyvää musiikkia. En ole myöskään aamuihminen, joten tarvitsen paljon musiikkia ja kahvia, että saan itseni hereille.

Miten päädyit nykyiseen ammattiisi? Sattumuksia vai selkeä tavoite?
Varmasti yhtälössä on mukana vähän molempia. Tiesin aina, että haluan tähdätä kansainväliselle työuralle. Olin yliopisto-opintojen aikaan harjoittelussa Suomi-Venäjä-seurassa, joten päädyin töihin sitä kautta.
En välttämättä usko elämässä sattumiin, vaan enemmän siihen, että asiat menevät niin, kuin on tarkoitettu. Ensimmäiset työvuodet Suomi-Venäjä-seurassa olivat todella nopeatempoisia, oikeastaan vasta korona on vähän rauhoittanut tilannetta. Mutta huomaan, että nyt olemme pikkuhiljaa palaamassa vanhaan tuttuun, koska juoksin viime perjantaina ja lauantaina pää kolmantena jalkana pitkin Turkua, kun valmistauduimme syksyn päätapahtumaamme.

Mikä on työssäsi kiinnostavaa?
Olemme Suomi-Venäjä-seurassa kokeneita Venäjä-asiantuntijoita, joten työhön kuuluu tärkeimpänä osana seurata Venäjän sisäistä kehitystä ja ulkopolitiikkaa. Koska Venäjällä tapahtuu aina jotain, on täysi työ pysyä perässä, mitä isossa naapurissamme joka hetki tapahtuu.
Lisäksi jokainen päivä on aina erilainen, pidän itse siitä piirteestä todella paljon, koska olen vaihtelunhaluinen ihminen. Aina et tiedä aamulla mitä iltapäivällä tapahtuu. Tässä työssä pitää siksi olla tosi joustava, myös sen takia, että asiakkaamme tarvitsevat esim. viisumiasioissa paljon tukea ja apua. Venäjä herättää monissa paljon pelkoa, joten on tärkeää osata rauhoittaa asiakkaita ja joskus myös yhteistyökumppaneita.

Onko sinulla kurkijokelaisia tai karjalaisia juuria? Voitko kertoa niistä tarkemmin.
Äidinisän eli ukkini suku tulee Kuolemajärveltä, Huumolan kylästä, ja isänisän eli papan suku puolestaan Kurkijoelta. Tunnen paremmin äidin puolen sukua, koska se puoli on ollut minulle läheisempi.
Sekä äidin että isän puolen perheet asutettiin evakkomatkan jälkeen asumaan Loimaan Kojonkulmalle. Siitä osa sukua lähti asumaan esim. Kainuuseen, Lahteen ja Turkuun. Omat vanhempani asuvat edelleen Kojonkulmalla. Minulla on tällä hetkellä isovanhemmista elossa enää isänäiti, muita isovanhempia on joka päivä todella kova ikävä.

Miten karjalaisuus näkyy sinun tai lähipiirisi elämässä?
Karjalaisuus näkyy varmaan ennen kaikkea luonteessani. Olen hyvin sosiaalinen, avoin ja innostunut kaikesta uudesta. Olen myös suurimman osan ajasta melko positiivinen ja iloisella tuulella. Saan usein kysymyksiä töissä ja vapaa-ajalla, että miten jaksat aina hymyillä ja nauraa. Luulen, että positiivisuus tulee ennen kaikkea äidin puolen suvulta ja äidiltä. Meidän äiti hymyilee ja nauraa aina ja varmaan se on tarttunut minuunkin.
Meidän perheemme on tosi läheinen, minkä koen itse karjalaisena juttuna. Minulla on siskon ja veljen kanssa tosi läheiset välit, samoin siskon lasten kanssa ja tietysti vanhempien sekä serkkujen kanssa. Muistan, että siskon kanssa olimme pienenä viikkoja serkkujen luona Kuidunmäessä kesänvietossa. Jossain vaiheessa kesää äiti aina soitti, että nyt kyllä pitäisi tulla kotiin.
Siskon mies koki alussa, että me olemme tosi kovaäänisiä, se varmaan pitää paikkansa. Monet läheiset ovat myös sanoneet, että olen tosi temperamenttinen. En koe itse sitä kovin suomalaisena piirteenä, joten se tulee varmaankin Karjalasta.

Näkyykö karjalainen ruokaperinne sinun tai sukusi arjessa/juhlassa? Miten?
Minun on hyvin vaikea tulla toimeen ilman karjalaisia ruokia. Ulkomailla asuessa on ollut vaikeaa, jos ei ole löytänyt sopivia jauhoja karjalanpiirakoiden tekemiseen. Ukin sisko, isotäti Lyyli (tai Lytsä) teki aina tosi hyviä perunoita ja ruskeaa kastiketta, äiti on jatkanut sitä perinnettä. Lisäksi äiti leipoo omat leivät aina. Minun pitäisi myös opetella se taito ja haluaisinkin.
Olen aina tuputtanut poikakavereillekin karjalaisia ruokia, haluavat tai eivät. Meillä on varmaan eniten karjalaisia ruokia aina perheen joulupöydässä. Ja ruokaa on yleensä liikaa. Tai oikeastaan aina.
Ylipäätään vieraanvaraisuus on minulle todella tärkeä asia. Jos kutsun itse vieraita kylään, pitää aina olla jotain tarjottavaa ja mieluusti ihan ruokaa. Muuten hävettäisi tai kuulisin isotäti-Lyylin menoamiset päässä, että ”oot sie iha höntti, et sie muut tarjont!”.

Artikkelikuva: Venäläisen ystävän Dashan kanssa Laatokan mökillä papan synnyinseuduilla, Tirrin perheellä on ollut kesämökki Laatokalla vuodesta 1997.

Taina Lehto