Aikamatka menneeseen

Äitimme isä, pappamme Raimo Savolainen on syntynyt Kurkijoen Särkijärvellä. Olemme kuulleet paljon tarinoita hänen lapsuusvuosistaan Kurkijoella – evakkoreissuista ja Karjalan kauneudesta. Ajatus matkasta papan kotitilalle on kytenyt mielessämme jo usean vuoden ajan. Vihdoin tänä keväänä meille avautui mahdollisuus lähteä reissuun yhdessä Raimo-pappamme, papan veljenpojan Reijon ja isämme Karin kanssa. Muut meidän matkaseurueestamme olivat aikaisemmin käyneet Kurkijoella, mutta nyt oli myös meidän lapsenlapsien, Niko ja Iiro Rautiaisen vuoro. Lähdimme matkaan jännittynein mutta odottavin mielin – näkisimme vihdoin kovan hinnan vaatineessa sodassa luovutettuja alueita ja papan rakkaan kotipaikan.

Ylitimme rajan Vaalimaalla Venäjän 74. voitonpäivänä

Heti rajan ylitettyä tunsimme, että tunnelma ja näkymä muuttui. Olimme nyt vieraalla maalla, joka kuitenkin ennen kuului kiinteänä osana Suomen tasavaltaan ja jonka jokainen tie ja notkelma muistutti menneistä ajoista. Panimme merkille, että kännykät vaihtuivat yhdessäoloon ja bussimatka sujui mukavasti kanssamatkustajiin tutustuen ja vanhoja taistelupaikkoja bussista katseella etsien. Pysähdyimme matkan varrella ihastelemaan myös Käkisalmen linnaa.

Illansuussa saavuimme Mihailin ”hostelliin”, jossa majoituimme viihtyisän oloiseen huoneistoon. Meillä oli samalla hieman aikaa myös tarkastella uteliaana lähiympäristöä ja Kurkijoen kirkonkylää. Kiinnitimme heti erityistä huomiota luonnon kauneuteen: sen korkeuseroihin, kukkuloihin ja laajoihin niittyihin.

Oli hyvin erikoista huomata, että paikallisia venäläisiä asui edelleen ennen sotia rakennetuissa taloissa Kurkijoen keskustassa Lopotissa ja kyläelämä vaikutti muutenkin melko virkeältä. Pohdimme mielessämme, että miltäköhän elämä on näyttänyt Kurkijoella samaan aikaan 80-90 vuotta sitten?

Kohti kotitilaa

Lähdimme heti aamulla matkaan kohti Raimo-papan entistä kotitilaa. Muut meidän matkaseurueestamme olivat käyneet jo aiempina vuosina tiluksilla, joten sen sijainti oli hyvin tiedossa. Olimme varautuneet ylittämään muun muassa joen mukaan ottamallamme kumiveneellä sekä patikoimaan pidempiäkin matkoja.

Edellisenä iltana olimme kuitenkin matkanjohtajana toimineen Antti Laukkasen opastuksella katsoneet kartasta, että tilalle olisi nyt huomattavasti helpompi päästä uuden tien ansiosta. Yllätys olikin melkoinen, sillä tilan viereen peltojen läpi oli tosiaan rakennettu aivan uusi valtatie, josta pääsimme kävelemään vain noin 200 metrin matkan suoraan tilalle.

Lyhyt kävelymatka kohti papan synnyintaloa oli tunteikas vesisateen pyyhkiessä kasvojamme. Tuntui kuin olisimme siirtyneet ajassa taaksepäin ja astelleet askel askeleelta menneisyydessä. Pystyimme kuvittelemaan mielessämme laakeat viljavat pellot ja mäen päällä kohoavan talon – kuinka kaunis paikka olikaan!

Itse talohan ei enää ole pystyssä vaan paikalla on nykyään pelkät kivijalat. Ne ovat kuitenkin edelleen täsmälleen talon pohjan muodossa ja niinpä pystyimme näkemään huoneiden sijainnit ja siten ikään kuin vierailemaan talossa. Pihapiirissä oli nähtävissä myös saunan paikka, jossa pappa on syntynyt sekä pihakaivon lähde. Navetan kivijalat pilkottivat myös pajujen seasta. Löysimme paikalta myös peltimukin sekä uunin luukun, jotka muistuttivat menneestä elämästä.

Kierrellessämme lähiympäristöä Raimo-pappa muisteli, kuinka olivat nuorina pojankoltiaisina touhunneet ja keppostelleet kaikenlaista pihamaalla. Hän myös näytti kallionkolon, mihin olivat hakeutuneet suojaan puna-armeijan pommikoneilta. Kävimme myös tilan vieressä olevan papan vanhan opinahjon kivijaloilla. Hän ehti käydä ensimmäistä luokkaa vain noin kuukauden verran ennen kuin piti lähteä evakkoon.

Päivä kului tiluksia kierrellessä nopeasti.

Retkipäivä lähipitäjiin

Seuraavana päivänä lähdimme lähikuntakierrokselle. Käväisimme Kurkijoki-museossa, jossa oli vaikka mitä nähtävää. Koukkasimme Elisenvaarassa, joka muistetaan eritoten jatkosodassa tapahtuneen surullisen, siviileihin kohdistuneen pommitusten, näyttämönä.

Matkan varrella kuuntelimme ja seurasimme ikkunasta tarkkaavaisesti matkanjohtaja-Antin esittelemiä suomalaisten kotitilojen kivijalkoja sekä vanhojen kauppojen, koulujen ja kauppaliikkeiden sijainteja.

Vierailu upeassa mutta kovia kokeneessa Lumivaaran kirkossa oli yksi matkan ikimuistoisimpia. Mieleen jäivät erityisesti pihamaalla olleen sankarivainajien muistokirjoituksen sanat: ”Te ette turhaan taistelleet”, johon voimme totisesti yhtyä. Tunteikas hetki koettiin, kun lauloimme koko matkaporukan kanssa yhdessä kuorossa Suvivirren, joka toi mieleen kaihoisasti lapsuuden kesät ja sen yhteisöllisyyden hengen, joka vallitsi kansamme keskuudessa myös traagisina aikoina. Tuntui kuin kaunis, raunioitunut kirkko olisi herännyt edes pieneksi hetkeksi uudelleen henkiin ja sai jälleen toimia hetken siinä käyttötarkoituksessa, mitä varten se on rakennettu.

Kävimme matkan varrella myös vaikuttavalla Laatokan rannalla Vätikässä, jossa Reijo ja pari muutakin matkalaista kävi rohkeasti uimassa.

Paluu kokemusta rikkaampana

Matkaporukkamme kesken vallitsi koko matkan ajan keskinäinen luottamus ja yhteisöllisyys, jollaista tänä päivänä enää harvemmin arjessa ja kiireen keskellä kokee. Meillä kaikilla oli mahdollisuus nauttia yhdessäolosta ja yhteisistä illanvietoista, kun ei ollut virikkeinä ainakin meille nuorille läheistä tv:tä ja internettiä.

Reissu oli kuin aikamatka menneeseen, jollaista ei enää Suomessa koe. Tuli myös mieleen, että vaikka maailma on nykyään hyvin toisenlainen, niin loppujen lopuksi aikaa sodista ja evakkovuosista on ihmisen historiaan suhteutettuna kaiken kaikkiaan melko vähän.

Matka antoi meille paljon, niin iloa kuin surua, mutta myös unohtumattomia elämyksiä. Oli vaikuttavaa nähdä paikka, missä ovat myös omat juuremme: Raimo-papan lapsuuskertomukset ja muistelmat saivat ikään kuin kasvot. Näin matkan jälkeen tulee pakostikin mieleen, että mitä kaikkea hienoa Kurkijoen alueella voisikaan tänä päivänä olla, jos se olisi edelleen osa Suomea?

Niko Rautiainen ja Iiro Rautiainen