Ensimmäinen Joulukirkkomatkani

Isälläni oli tapana viedä perheensä joulunajan kirkkomatkalle. Meitä oli kahdeksan hengen perhe jo omasta takaa ja kun aina pyhiksi ilmaantui joitakin tätejä tai setiä jouluvieraiksi, oli tehtävä useampi reissu, jotta jokainen sai käydä joulunaikaan kirkossa.

Koska kaikilla jouluvieraillamme ei ollut hevosta niin isäni toimi kuin kyytimies konsanaan. Eihän hänellä itsellään ollut mitään kirkkoreissuja vastaan muulloinkaan.
Se ensimmäinen joulunajan kirkkopyhä oli tietenkin ensimmäinen adventtisunnuntai, jolloin laulettiin kirkossa Hoosianna-hymni. Minusta tuntui, että lapsuuteni joulut olivat aina kylmiä ja runsaslumisia. Tai sitten on vain muistoihin jääneet sellaiset.

Aisakellot soivat

Lienen ollut 5-6 vuotias, kun pääsin adventtikirkkoon. Siinä minä istuin reessä Mari-tätini jalkojen välissä välly vedettynä aivan leukaan asti. Isä istui kuskinpukilla jonkun toisen kanssa ja tädinkin vieressä oli joku, jota en enää muista. Mahdollisesti joku oli vielä kirkkoreen kannoillakin.
Kirkossa isä vei kyydittävänsä mahdollisimman lähelle uunia, joka oli jonkun sortin pystyuuni, puilla lämmitettävä. Muistan hyvin elävästi sen kun kuuntelin palavien puiden ritinää ja uunista tulevaa vähäistä savun tuoksahdusta.
Jos kirkkomatka metsäteillä lumisten puiden keskellä oli juhlavaa, sen teki vieläkin mahtavammaksi kulkuset ja aisakellot, jotka soivat hevosvaljaissa aina joulun aikaan. Miksi? Sitä en tiedä. Useamman hevosen karavaani juosta hölkytteli aamupimeällä kohti kirkkoa. Oli siinä ensikertalaisella ihmettelemistä.

Hoosianna Daavidin poika

Kirkko oli lapsen silmissä ennen näkemättömän iso ja juhlava. Lisää jännitystä toi urkujen pauhu. Virsiä ja muitakin lauluja olin toki kuullut laulettavan kotonakin, koska kotikylälläni oli tapana pitää hartaustilaisuuksia, lähes aina maallikkosaarnaajien toimiessa puhujina. Yksi heistä oli viipurilainen mies, joka ennusteli sodan tuloa ja toinen oli nainen joka vaipui ”uneen” puhuessaan.
Virsiä toki laulettiin virsikirjasta ja näiltä ajoilta aloin muistamaan useita virsiä.
Minun ymmärrykseni ei kuitenkaan ulottunut niin kauas, kun kirkossa ryhdyttiin laulamaan Hoosiannaa? Miten ihmeessä Hoosianna voi olla Daavidin poika, tyttöhän se on. Ei ne erehdyksissäkään voi olla, koska moneen kertaan laulavat saman kohdan. Lisäksi joulua vietetään Jeesuksen syntymälahjana ja sekin on syntymättä vielä monta viikkoa. Nyt kuitenkin sanotaan Jeesuksen ratsastavan aasilla.
Tämä sanoma ei mahtunut minun lapsen aivoihini, ei sitten millään, enkä ilennyt kysyä aikuisiltakaan selitystä. Jotenka tämä ensimmäisen joulunajan kirkkosanoma jäi minua vaivaamaan pitkäksi aikaa. Ja jos toden sanon, en koskaan ole asialle suuremmin lämmennyt, lienee lapsuuden traumoja. Muuten upea kirkkomatka on lähtemättömästi vielä vanhanakin mielessä. Matka oli kaikesta huolimatta ikimuistoinen.

RL

Kertomus Aino Kopin kirjasta Evakkojuna. Tarinoita matkan varrelta, ( tapahtuma v.1929)