Helena Saarinen: ”Iita-täti oli persoona”

Ida Heikinmaa 75-vuotiaana.

Helena Saarisen isoisän, Johannes Heikinmaan (ent. Sonni) esivanhemmat perustivat Kurkijoen Saarekselle tilan. Saarisen Iita-täti, Ida Heikinmaa (entinen Sonni) oli vanhin Heikinmaan (Sonnin) lapsista. Johannes jäi pitämään tilaa ja Ida jäi myös tilalle.

– Tarina kertoo, että hänellä olisi kyllä ollut joku kosija, mutta tämä sai lähtöpassit ja loikkasi ikkunasta ulos. Täti tuumasi, että ei hän tommosta tarvi, Saarinen kertoo.

Ida ei mennyt koskaan naimisiin. Tila jäi Saarisen isoisälle, Johannes Sonnille ja Ida jäi asumaan tilalle, josta myöhemmin myös omisti osan.

– Iita-täti teki keittiö- ja navettatöitä ja hoiti Annan ja Johanneksen lapsia.  Aika hyvin he toimeen tulivat, vaikka eivät ehkä sydänystäviä olleetkaan.

Kahdet kangaspuut

Iita-tädillä oli käytössään oma kamari, jossa hän eleli.

– Anna-mummo oli kova ompelemaan ja samaten Iita-täti teki käsitöitä. Tuvassa oli kahdet kangaspuut ja siellä sitten talvet kudottiin kankaita, Saarinen kertoo.

Naiset tekivät yhdessä käsitöitä ja ompelivat vaatteita kylän naisille.

– Kysyin kerran, mistä ne saivat kaavoja, lankaa ja kangasta, kun kirkolle oli 30 kilometriä matkaa. Ei sinne tainnut mennä linja-autoakaan. Mutta Lahdenpohjaan meni ja naiset kävivät Lahdenpohjan torilla ja kaupoissa. Sieltä he ostivat kankaita ja muotilehtiä, joista saivat kaavat.

Evakkoon lähtö

Kun evakkoon lähdön aika tuli, Ida lähti Johanneksen kahden nuorimman tyttären, Anja-Liisan ja Ellan, kanssa. Anna-mummo ja Saarisen isä Eino menivät lehmien kanssa eri teitä.

– Evakkoreissujen jälkeen ostettiin tila Vampulasta ja siinä oli myös Iita-täti osallisena alkuun, mutta sitten Johannes-ukko lunasti tilan itselleen, Saarinen kertoo.

Ida asui tilalla Saarisen isän Einon, äidin Helvin ja lasten kanssa yhtenä perheenjäsenenä.

–  Meitä oli kolme lasta. Iita-täti teki joka aamu puuhellaan tulet. Hän keitti puurot, teki ruokaa ja oli lastenhoitajana, kun isä ja äiti olivat navetassa.

Idalla oli keittiön vieressä oma pikku kamari.

– Sinne ei saanut mennä muuten kuin luvalla. Joskus sai tulla ja joskus ei. Aina välillä, jos äiti ja isä olivat pitempään poissa, pääsin Iita-tädin viereen nukkumaan. Hän kertoi sotatarinoita meille lapsille, jos me kysyttiin.

Ida ompeli omat vaatteensa ja useita tilkkutäkkejä käsin kierrettävällä ompelukoneella.
– Sai sitä veiviä pyörittää aika monta kertaa.

Iita-tädin helmoihin

– Myöhemmin Ida-tädille tehtiin talon toiseen päähän vähän isompi huone, missä hänellä oli oma pieni keittiö, mutta joka päivä hän kävi ”meidän puolella” syömässä, Saarinen muistelee.

– Meille lapsille se oli mukavaa, kun saatiin sitten katsoa telkkaria myöhään. Iita-täti oli semmoinen kodinhengetär, tuki ja turva ja napakkakin. Jos isoveljeni Seppo minua kiusasi, menin aina sinne Iita-tädin helmoihin. Hänellä oli siihen aikaan pitkä hame, esiliina ja huivi päässä.

Kun Iita-täti letitti hiukseni, niin letit varmasti pysyivät.

– Kun menin kouluun, minulla oli pitkä tukka ja se piti letittää. Vesi tippui silmistä, kun Iita-täti letitti. Kun olin toisella luokalla sanoin, että ”nyt loppui tämä letitys, että menen ja leikkaan tukan lyhyeksi”. Niin menin ja leikkautin, joten eipäs letitetty enää minun tukkaani.

Ida-täti ei juurikaan kyläillyt, mutta joskus lähti kuitenkin sukulaisiin.

– Hän lähti Peräseinäjoelle ja minä ajattelin, että nimen perusteella se oli jossakin kamalan kaukana, että miten semmoiseen paikkaan edes pääsee.

Ida-täti nukkui pois 85-vuotiaana

Ida-täti (17.11.1890-1.12.1975) asui pitkään kotona, mutta vuoden 1975 kesällä hän sairastui ja ennen joulua nukkui pois.

– Hän oli persoona, vaikka varmaan ei aina ollut helppoa hänen asua ensin veljensä ja sitten myöhemmin isäni huushollissa. Kyllä hän ehkä tunsi olevansa vähän tiellä, mutta teki aina parhaansa ja oli tärkeä osa meidän ja Johannes-ukon perhettä.

TE