Karjalaisen perinteen vaaliminen
Siirtokarjalaisen yhdistyskentän eri tasoilla ollaan tällä hetkellä huolissaan karjalaisuuden ja karjalaisen perinteen säilymisestä globaalissa maailmassa.
Näihin vuosiin saakka karjalaisen perinteen tärkeimpinä vaalijoina ovat toimineet menetetyssä Karjalassa syntyneet ja siellä elämäntaipaleensa aloittaneet esivanhempamme. Vähitellen perinteen vaalijan rooli on siirtynyt osittain välittömästi viime sotien jälkeen syntyneelle sukupolvelle ja sitä nuoremmille karjalaissukupolville.
Karjalan evakoiden asuttaminen paikkakunnittain, kylittäin tai esimerkiksi koulupiireittäin uusille asuinalueilleen, on ollut tärkeä tekijä karjalaisuuden elävänä säilymisessä. Monesti uusilla asuinalueilla ”elettiin edelleen Karjalassa”. Naapureina oli niitä samoja heimosisaria ja -veljiä kuin ennen sotia rajan taakse jääneillä kotiseuduilla. Varsinkin maaseudulla evakossa syntyneet lapset omaksuivat karjalaisen kulttuurin. Syvällisempi kosketus uuteen ympäristöön alkoi vasta kouluiässä.
Välitöntä uhkaa karjalaisen identiteetin katoamisesta ei sotien jälkeisinä ensimmäisinä vuosikymmeninä ollut, vaikka sen on ajan kuluessa todettu haalistuneen. Mitä pidemmäksi aikaetäisyys Karjalan menettämiseen on kasvanut, sitä useampi nuorempien karjalaissukupolvien edustaja on sulautunut elinympäristönsä valtakulttuuriin. Siteet esivanhempien edustamaan karjalaiseen kulttuuriin ja perinteeseen ovat osalla saattaneet katketa kokonaan.
Kotiseutu- ja talkoomatkat ovat monessa mielessä olleet tärkeitä karjalaisen perinteen säilyttämisessä. Kurkijoki-Säätiö on kunnostanut talkoilla Kurkijoen hautausmaita yhteistoiminnassa nykyisten paikallisten asukkaiden kanssa. Oheinen kuva vuodelta 2018 on Kurkijoen keskimmäiseltä hautausmaalta, jossa on säilynyt jonkin verran vanhoja suomalaishautoja.
Sen lisäksi, että Karjalassa syntyneet ja siellä eletystä elämästään vielä jotain muistavien henkilöiden määrä on käynyt vähäiseksi, perinteen välittämistä on uhannut jo vuosien ajan uusi ulkoinen uhka. Perinteen käytännön välittämisen kannalta tärkeät Karjalaan suuntautuneet kotiseutumatkat ovat estyneet vuodesta 2020 lähtien, ensin koronapandemian aiheuttamien matkustusrajoitusten vuoksi ja vuodesta 2022 alkaen Venäjän Ukrainaan suuntautuneen hyökkäyssodan vuoksi.
Ennen korona-aikaa kotiseutumatkoilla oli keskeinen rooli perinteen välittämisessä. Ilman tarkempaa tieteellistä perustetta voitaneen todeta karjalaisen identiteetin vahvistuneen 1990-luvun alusta alkaen, kun kotiseutumatkailu Karjalaan tuli mahdolliseksi. Samaan aikaan maamme alkoi vapautua sitä pitkään vaivanneesta ”suomettuneisuudesta”, minkä seurauksena karjalaiset ja sotiemme veteraanit saivat vähitellen heille kuuluvan arvon tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä.
Varsinkin kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana kotiseutumatkoille saatiin usein mukaan myös nuoria henkilöitä. Matkoilla saattoi olla samasta suvusta mukana kolmen jopa neljän sukupolven edustajia, jolloin itse paikan päällä menetetyssä Karjalassa voitiin todeta suvun entiset asuinalueet, kerrata elämäkertoja ja sukutarinoita, tutustua laajemmin asuinympäristöön, luontoon jne. Suvun vanhemmilta edustajilta kuullut kertomukset ja tarinat alkoivat elää, kun päästiin itse paikalle tutustumaan ikiaikaisiin asuinympäristöihin. Kuullut puheet ja kirjalliset kertomukset konkretisoituivat. Moni nuori ja varttuneempikin Karjalan matkan ensikertalainen kiinnostui pysyvästi sukunsa karjalaisesta perinteestä ja omaksui sen tärkeäksi suku- ja heimoperinnöksi.
Karjalaisen perinteen säilyttäminen elävänä
Nyt kun itse paikan päälle ei voida matkustaa, pitäisi Karjala-tietoutta pitää yllä ja välittää toissijaisin keinoin. Tehtävä ei ole helppo. Asiaan pitäisi paneutua pikaisesti eri tasoilla Karjalan Liitosta aina yksittäisiin perheisiin saakka. Ongelmallisinta perinteen välittäminen lienee kuitenkin niissä perheissä ja suvuissa, joiden jäseniä ei ole mukana karjalaisessa järjestötoiminnassa.
Miten karjalainen perinne pystytään tulevaisuudessa säilyttämään elävänä ja välittämään tuleville sukupolville?
Vanhempien karjalaissukupolvien edustajien on tarpeen hyväksyä se, että nuoremmat sukupolvet kokevat karjalaisuutensa eri tavalla kuin heitä edeltäneet sukupolvet. Tietyt faktat menetetystä Karjalasta, esivanhempien asuinalueista sekä perheiden ja sukujen elämänvaiheista tulee pyrkiä välittämään uusille sukupolville. Esivanhempamme olivat suomalaisia ja joutuivat muuttamaan Suomessa paikasta toiseen. He eivät olleet venäläisiä (neuvostoliittolaisia), kuten erään tarinan mukaan jopa eräässä koulussa on erheellisesti tuotu esille. Väärinymmärryksen vaara kasvaa tulevaisuudessa, kun nykyisen Suomen kartan rinnalla ei esitetä viime sotia edeltäneen ajan karttaa.
Lapset ja nuoret pitäisi saada nykyistä tehokkaammin mukaan karjalaiseen toimintaan. Valitettavan monessa karjalaseurassa lasten ja nuorten toiminta on täysin kuihtunut. Kuvassa on lasten tanhuryhmä vetäjänsä johdolla Huittisten Karjalaseuran 70-vuotisjuhlassa v. 2015.
Nuoria pitää tukea oman karjalaisuutensa löytämisessä
Faktat siis pitää oppia tuntemaan, ne eivät muutu. Suomessa historiaa ei kirjoiteta uudelleen, kun valtion johto vaihtuu tai politiikan suunta muuttuu, kuten suuressa naapurissamme tapahtuu. Karjalaisuuden kokemus on jokaisen yksilön omakohtainen tuntemus. Nuoremmalla polvella ei vaikuta ”menneisyyden taakat” kuten vanhemmilla ja se pitää vanhempien hyväksyä. Vanhempien pitää kaikin tavoin tukea nuorempiaan löytämään oma karjalaisuutensa eikä pyrkiä kahlitsemaan heitä johonkin tiettyyn kaavaan. Miten sitten voidaan tutkia nuorten sukupolvien suhdetta karjalaisuuteen ja tapaan toteuttaa tai olla toteuttamatta sitä omassa elämässään? Yliopistojen ja korkeakoulujen kansanperinnettä tutkivien laitosten opinnäytetöissä on jonkin verran tutkittu karjalaisen perinteen välittymistä ja sitä, miten eri-ikäiset karjalaiset oman karjalaisuutensa kokevat. Opinnäytetyöt jäävät kuitenkin valitettavan usein hyödyntämättä muun muassa karjalaisjärjestöjen käytännön toiminnassa. Karjalaisuuteen kohdennettua kansantieteellistä tutkimusta pitäisi lisätä ja asettaa tavoitteeksi tuottaa tutkimustuloksia ja toimintamenetelmiä, joita voidaan soveltaa järjestötoiminnassa karjalaisen perinteen vaalimis- ja välittämistoimintaan. Karjalan Liitto voisi olla tässä asiassa aloitteellinen yliopistojen ja korkeakoulujen suuntaan. Tällä hetkellä käyttökelpoista tutkimuskirjallisuutta on melko niukasti tarjolla.
Perheellä ja suvulla tärkeä asema
Karjalaisen identiteetin välittämisessä perheellä ja suvulla on edelleen tärkeä asema. Isovanhemmilla on aikaisemmin ollut keskeinen rooli perinteen välittämisessä ja näin on varmaan edelleenkin. Menetelmien ja tapojen tulee kuitenkin olla erilaisia kuin ennen. ”Pakkosyöttöä” ja valmiiden mallien esittämistä tulee välttää. Faktat ja asiatiedot pitää tuoda esille, mutta kuulijoiden tulee antaa itse muodostaa kuulemastaan oma näkemyksensä ja tapansa ilmentää karjalaisuutta elämässään.
Suomen historian opettaminen kuuluu koulun tehtäviin. Historiaan kuuluu Suomen rajojen muutokset ajan kuluessa. Tärkeätä on oppia tuntemaan Tarton rauhansopimuksella (v. 1920) vahvistettujen rajojen sijainti Suomen itsenäisyyden alkuaikoina sekä niiden muuttuminen Neuvostoliiton vihamielisen toiminnan tuloksena vuosina1939-1944. Historian opetukseen pitäisi kuulua myös tuoda esille menetetyn Karjalan merkitys Suomen sotia edeltäneen ajan kansantaloudelle, elinkenoelämälle, kulttuurille jne. Aikaisempina vuosina karjalaiset kokemusasiantuntijat ovat päässeet kertomaan kouluissa elämästä Karjalassa. Myös karjalan piiraiden leipomista on päästy opettamaan monissa kouluissa. Nykyisin koulujen oman henkilökunnan ulkopuolisten oppitunninpitäjien on vaikeampi päästä opetustehtäviin. Koulujen opettajakunnasta kannattaa yrittää löytää karjalaistaustaisia henkilöitä ja pyrkiä heidän avullaan saada opetusohjelmiin karjalaisuutta koskevaa sisältöä. Edullista olisi, jos jonkin oppitunnin pitäjäksi voitaisiin kutsua karjalaisuutta tunteva asiantuntija.
Karjalaisen perinteen vaaliminen
Miten karjalaista perinnettä voidaan välittää tai sen olemassaoloa vahvistaa niiden karjalaisjuuristen henkilöiden parissa, jotka eivät toistaiseksi ole harrastaneet karjalaista järjestötoimintaa? Karjalan Liitolla ja sen jäsenjärjestöillä on keskeinen asema, kun pyritään vaikuttamaan tähän kansanosaan. Karjalaisjärjestöjen tulisi nykyistä enemmän järjestää kaikille kansalaisille avoimista tilaisuuksista, joissa käsitellään karjalaisuutta eri näkökulmista. Näistä tilaisuuksista tulisi myös tiedottaa laajasti. Kansalais- ja muissa vastaavissa yleissivistävissä opistoissa/oppilaitoksissa voidaan järjestää karjalaisuutta valottavia oppikursseja ja opetustilaisuuksia. Avointen tilaisuuksien vetonauloiksi voidaan kiinnittää karjalaisen taustan omaavia julkisuuden henkilöitä, taiteilijoita, muusikoita ja musiikkiyhtyeitä. Ihmisten piilevä kiinnostus omaan karjalaisuuteensa ja sen syventämiseen pitäisi pystyä herättämään jollakin tavoin.
Karjalan Liiton joka toinen vuosi järjestämät Karjalaiset kesäjuhlat ovat erinomainen foorumi karjalaisen perinteen vaalimiseksi ja välittämiseksi. Erityisen tärkeää on kehittää kesäjuhlien toimintaa, jolla pyritään tavoittamaan henkilöitä, jotka kaipaavat tietoa ja tukea oman karjalaisuutensa tunnistamiseksi ja kehittämiseksi. Kesäjuhlilla ovat perinteisesti olleet näkyvästi esillä karjalaiset pitäjä- ja sukuseurat sekä sukututkijat. Karjalaista ohjelmaa on järjestetty myös lapsille ja nuorille. Kesäjuhlien tätä sisältökokonaisuutta on kuitenkin mahdollista vielä paljonkin terävöittää. Ohjelmien kiinnostavuutta on mahdollista lisätä sekä kohdentaa markkinointia ja tiedottamista erityisesti niille tahoille, joille kesäjuhlat eivät ole entuudestaan tuttu tapahtuma.
Jokainen meistä voi myös toimia karjalaisen perinteen vaalijana ja siirtää sitä edelleen omassa vaikutuspiirissään.
Raimo Hannukainen