Sampo Hiukkanen: ”Monipuolisuus luo mahdollisuuksia”

Sampo Hiukkasen äiti on Unkarista kotoisin oleva pianonsoiton opettaja ja isä on eläkkeellä oleva musiikkiopiston rehtori.

– Ihan hyvät musiikkigeenit olen saanut, Hiukkanen sanoo.

Musiikki oli perheessä tärkeää ja musiikkia kuunneltiin ja soitettiin kotona paljon.

– Oikeastaan kaikki perheenjäsenet soittavat enemmän tai vähemmän. Musiikki on iso osa elämää, hän toteaa.

Hiukkanen aloitti viulunsoiton kuusivuotiaana ja saksofoni tuli kuvioihin teini-iässä.

– Jazz-musiikki kiinnosti ja kun Loimaalla alkoi olla Big band -toimintaa, liityin siihen saksofonin kanssa. Sitä ennen opiskelin klassista musiikkia. Toki soitan muitakin soittimia. Bändisoittimet, piano ja bassorummut ovat jotenkin hallussa, koska käytän niitä lähes viikoittain opetuksessa, hän kertoo.

Musiikkiopinnot Helsingissä

– Itse aikuisuuden kynnyksellä ymmärsin, että tämä on se mun juttu, olen kuitenkin pienestä pitäen sitä tehnyt. Miksi lähtisin opiskelemaan jotain muuta alaa, kun tämä oli jo puoliksi hallussa?

Hiukkanen pääsi opiskelemaan ja se sinetöi hänen ammatinvalintansa.

– Toisen asteen koulun olen käynyt Pop & Jazz Konservatoriossa Helsingissä ja yliopisto-opinnot hoidin Sibelius-Akatemiassa. Helsingissä asuin yhteensä noin 15 vuotta.

Amerikka on jazzin mekka

Amerikassa, Miamissa Hiukkanen vietti vuoden vaihto-oppilaana.

– Kun opiskelin Sibelius-Akatemian jazz-osastolla rytmimusiikkia, ajattelin että Amerikka on se ainut oikea osoite, jos vaihtoon pääsisi. Amerikka kun on se jazzin mekka. Se oli musiikillisesti tärkeä vuosi.

Musiikin kautta Hiukkanen on päässyt tekemään paljon erilaisia asioita.

– Olen päässyt matkustamaan melkein maapallon ympäri, ihan sen takia, että soitan.

Olen käynyt Ghanassa Afrikassa ja Miamissa Amerikassa soittamassa. Olen käynyt ties missä,  ympäri Eurooppaa, Hiukkanen kertoo.

Soittajasotilaana varusmiessoittokunnassa

Hiukkanen kävi armeijan Lahdessa, Hennalan varusmiessoittokunnassa.

– Sain sieltä korpraalin jämät soittajasotilaana vuonna 2008. Armeija oli oikein mukava kokemus ja sitä voi näin jälkikäteen lämpimästi muistella. Sieltä sai ihan älyttömästi uusia kavereita ja monet ystävyydet ovat säilyneet ihan tähän päivään saakka.

Armeijassa oli konserttisoittokunta, joka soitti marsseja ja soittokuntamusiikkia ja showbändi, joka soitti kevyempää musiikkia. Hiukkanen soitti varusmiessoittokunnassa lähinnä saksofonia.

– Meitä oli muutama enemmän jazziin suuntautunut saksofonisti ja meidät laitettiin showbändiin. Sen lisäksi soitin jazzbändissä ja humppa-/iskelmäbändissä. Kierrettiin armeijatapahtumia ja festivaaleja, provinssirockissakin oltiin soittamassa. Solistina meillä oli Jore Marjaranta, Hiukkanen muistelee.

Yhdeksän kuukauden aikana kertyi noin 150-200 keikkaa.

– Niitä oli paljon. Hommaan kuului myös armeijan kuviomarssi ja niin meidät jazzarit ja popparit laitettiin ns. kivääriryhmään, Hiukkanen kertoo.

Kivääriryhmällä oli kromatut rynnäkkökiväärit, joissa oli pistimet.

– Niitä me sitten heiteltiin, tehtiin hienoja temppuja niillä. Se oli osa sitä kuviomarssishowta ja fyysisesti aika rankkaa. Kun tuli korkean profiilin poliitikkoja ja sotilaita vierailemaan, ja niin me oltiin aina siellä sitten esiintymässä ja edustettiin puolustusvoimia, se oli kunniatehtävä, hän toteaa.

Musiikki on kokopäivätyö

Raumalla Hiukkanen on asunut vuodesta 2019. Musiikki on tätä nykyä kokopäivätyö. Hiukkanen opettaa, konsertoi ja keikkailee. Porin kaupunginteatterissa hän on ollut mukana Vie meren tuoksuun -esityksen orkesterissa viimeiset kolme vuotta.

– Teatterihommia on tullut tehtyä,. Olen ollut myös Rauman teatterissa sijaistamassa muutamia kertoja, hän kertoo.

Hiukkanen opettaa Rauman ja Loimaan seudun musiikkiopistoissa.

– Muusikon työ on sellaista, että se leipä tulee aika monesta osoitteesta. Opettaminen on oikein mukava arjen tasapainottaja. Keikkaa, freelancer luonteista työtä, on aika paljon, Hiukkanen toteaa.

Valttikorttina monipuolisuus

Freelansermuusikko menee, minne pyydetään.

– Minun valttikorttini on se, että olen aika monipuolinen. Soitan useita soittimia ja pystyn toimimaan monenlaisissa kokoonpanoissa ja musiikkityylilajissa, Hiukkanen toteaa.

Jazz musiikki on lähinnä sydäntä.

– Soitan myös pop-musiikkia, lattarimusaa ja joskus varmaan rokkikeikkojakin on ollut.  Tangomarkkinoilla olen ollut monena vuonna soittamassa. Viulu on iso osa tangomusiikkia, mutta kun tarvitaan saksofonia, niin sekin luontuu. Muutaman vuoden soitin tangokuningas Jarno Kokon bändissä. Klassinen musiikki on myös lähellä sydäntäni. Monipuolisuus luo mahdollisuuksia, hän sanoo.

Myös Pori on tullut Hiukkaselle tutuksi – hän oli tänä kesänä porijazzeilla soittamassa neljä päivää. – Mulla on sielläkin tosi paljon soittokamuja.

Suomi on pitkä maa – muusikon työssä tulee kilometrejä. Lähes joka viikko on jokin konsertti.

– Tänä kesänä on ollut 2-3 vapaata viikonloppua – muuten keikkoja.  Joskus on hiljaisempiakin aikoja, ja silloin voi ottaa lomaa.

Oma levy tulossa

Ensi vuoden alussa Hiukkaselta on oma levy tulossa.

– Olen julkaissut digijulkaisuna muutamia biisejä omalla nimelläni, mutta varsinaista albumia en vielä ole laittanut ulos. Soitan kyllä useiden muiden muusikkojen levyillä.

Hiukkanen säveltää itse kappaleensa.

– Teen levyn viululla – jazzmusiikissa se on aika harvinainen soitin ja se mielletään yleensä klassisen musiikin soittimeksi. Loimaalla lapsuudenystäväni Pekka Suhonen toimii yläasteen ja lukion musiikinopettajana ja hänellä on oma studio Loimaalla, Äänipanimo, jossa olemme työstäneet levyä. On hauskaa kun ympyrä sulkeutuu – olen Loimaalta lähtenyt ja nyt tehdään täällä musaa.

Myös piano on Hiukkaselle tärkeä instrumentti. Sillä hän säveltää.

– Olisihan se noloa, ellei osaisi soittaa pianoa, kun äiti on pianonsoiton opettaja, hän naurahtaa.

– Pystyn säestämään oppilaitani ja opettamaan muun muassa musiikin teoriaa pianon avulla. Se on hyvä työväline.

Karjalaisia sukujuuria

Hiukkasella on sukujuuria Karjalassa.

– Isoäitini ja isotätini tulivat Kuolemajärveltä isän mummin ja isän papan kanssa ja asettuivat Tammelaan 1920-luvun lopulla. Isän mummi oli käsityön opettaja ja isän pappa valmistui aikanaan Sortavalan opettajaseminaarista. Sen muistan, että olivat hyvin säästäväisiä ja ruuat tehtiin ja leipä leivottiin itse, se on arkisin asia, mistä voisi näkyä se karjalaisuus. Itse en ole Kuolemajärvellä käynyt ja nythän se on aika lailla mahdotonta.

Loimaalla on mukava käydä

Sampo Hiukkanen esiintyi Kurkijokelaisten pitäjäjuhlilla, sunnuntain päiväjuhlassa, yhdessä Tapio Laurilan kanssa.

– Hienoa oli päästä Tapio Laurilan kanssa soittamaan, pienestä pojasta asti olen Tapion tuntenut ja samoissa piireissä pyöritty, hän sanoo.

Hiukkanen käy Loimaalla usein.

– Käyn kerran viikossa Loimaalla opettamassa ja se on hyvä tekosyy käydä samalla moikkaamassa vanhempia ja ystäviä.

TE