Toimittaja Ari Welling muistaa karjalaiset juurensa – mutta pelkää, että vanhat kotiseudut on nyt lopullisesti menetetty

Moni tunnistaa Ari Wellingin erilaisista tv-ohjelmista. Yleisradion Turun toimituksen toimittaja on ehtinyt myös piipahtamaan juontajan roolissa Urheiluruudussa sekä Ylen aamussa. Alueellisia TV-uutisia Welling, 52, ankkuroi lähes 20 vuoden ajan. Joulukaan ei tavallisesti ala, ennen kuin Ari sen Turun Vanhalla Suurtorilla laittaa käyntiin. Arin aloitussanojen jälkeen on totuttu kuulemaan Tuomiokirkon kellojen kumahdukset, soittokunnan sävelet ja joulurauhan julistaminen. Wellingin uusperheeseen kuuluu vaimo, viisi lasta sekä karkeakarvainen mäyräkoira Paavo. – Paavo uskoo olevansa perheen todellinen pää, Ari naurahtaa.

Ari on vankasti länsisuomalainen, mutta muistaa juurensa. – Isäni kävi syntymässä Käkisalmen sairaalassa vuonna 1935, vaikka asustelikin Hiitolassa Mullikkajärven rannalla. Hän joutui lähtemään evakkoreissuun kahdesti. Jälkimmäinen johdatti isän Teuvalle, Etelä-Pohjanmaalle, Ari kertoo. Karjalaisuus ei ollut Arin lapsuudessa läsnä ja sukujuuret alkoivat kiinnostaa vasta myöhemmällä iällä. – Minulla ei isäni puolelta valitettavasti koskaan ollut isovanhempia elossa, joten karjalaisuudesta ei juurikaan puhuttu. Isäni ja hänen veljensä eivät ilmeisesti kokeneet itseään kovinkaan karjalaisiksi, koska olivat muuttaneet useaan otteeseen, eikä heihin ollut esimerkiksi murre tarttunut ollenkaan.

Karjalaisuus läsnä luonteessa

Karjalaisia luonteenpiirteitä Ari tunnistaa itsessään kuitenkin paljon. Iloinen ja elämänmyönteinen Ari kohtaa työssään puheammattilaisena paljon erilaisia ihmisiä, mutta on vapaa-ajallaankin utelias ja seurallinen. – Koen olevani ulospäinsuuntautuva ja puhun mielelläni myös tuntemattomien ihmisten kanssa. Osa siitä saattaa olla karjalaisuutta, osa sitä, että asuin seitsemän vuotta Yhdysvalloissa, jossa höpötellään kaikkien kanssa. En ole kuitenkaan mitenkään vakuuttunut siitä, että ainakaan nykypäivänä karjalaiset olisivat kaikki lupsakoita ja varsinaissuomalaiset tuppisuita. Ari muisteleekin huvittuneena vuotta 2003, jolloin muutti USA:n vuosien jälkeen takaisin Suomeen ja sillä kertaa Lappeenrantaan. Ensimmäinen työkaveri vain lähinnä murahteli puolittaisia vastauksia ja kyräili kulmiensa alta.

Evakoiden jälkeläisiä löytyy melkein mistä tahansa seurueesta, niin myös nykyisellä työpaikalla Turussa. – Toimituksessa on useita toimittajia, joilla on karjalaiset sukujuuret. Olemme leikillämme perustaneet karjalaisten kerhon ja silloin tällöin keskustelemme karjalaisuudesta. Omista reissuistani luovutettuun Karjalaan alkaa olla jo aikaa, joten asia ei enää puhuta niin paljon kuin muutamia vuosia sitten.

Hiitola tullut matkoilla tutuksi

Welling on käynyt isän puolen sukunsa kotiseuduilla Hiitolassa peräti neljä kertaa. Matka taittui 2000-luvun alkupuolella Markku Kurosen pikkubussilla ja kymmenisen vuotta sitten kahta reissua veti Raija Laaksonen. – Ensimmäiset kaksi matkaa olivat vaikuttavimpia. Mieleeni jäi erityisesti Hiitolan kirjasto, jossa oli kyllä kirjaosasto lapsille yläkerrassa, mutta portaat olivat niin huonossa kunnossa, että sinne ei saanut kivuta. Hiitolassa käynti oli Arin mielestä hyvin nostalgista. Mielenkiintoista oli tutustua myös Kurkijokeen ja Käkisalmeen. Kolmannella matkalla sitten paljastui suvun maamerkkejäkin. – Löysimme lopulta isäni mummolan päärakennuksen kivijalan, se tuntui erityisen hienolta. Isäni varsinaisen kotitalon paikkaa Hiitolan Mullikkajärven rannalta emme valitettavasti koskaan onnistuneet paikantamaan.

Arin mielestä vanhan Karjalan asioita täytyy pitää aktiivisesti tapetilla, etteivät vanhat ajat ja perinteet unohdu. Karjalaseurojen työtä hän pitää hyvin merkittävänä. Suvun alkukotien näkeminen olisi hänen mielestään konkreettinen tapa saada viesti menemään eteenpäin jälkeläisille. – Vanhin tyttäreni onneksi ehti mukaamme kolmannelle matkallemme. Hänelle pappansa kotiseutujen näkeminen oli ainutlaatuinen ja äärimmäisen arvokas kokemus, Ari pohtii.

Kotiseutumatkailu muuttui mahdottomaksi

Nykyinen maailmantilanne on kuitenkin vienyt mahdollisuudet näihin elämyksiin. – Olen äärimmäisen pettynyt Venäjän harjoittamaan politiikkaan ja maan nykytilaan. Tunnen suurta surua siitä, että kotiseutumatkat on tehty mahdottomiksi pitkäksi ajaksi, ehkä lopullisesti. Käsittääkseni Hiitola oli pitkään sotilasaluetta ja siksi sinne oli mahdotonta päästä, nyt historia tuntuu toistavan itseään, Ari tuumaa. Welling kertoo pelkäävänsä, että siitä sukupolvesta, jolla oikeasti on omakohtaista kokemusta luovutetusta Karjalasta, ehtii aika jättää ennen kuin maailmantilanne muuttuu. – Monet tuntemani karjalaiset, kuten edesmennyt Markku Kuronen, ehtivät tehdä paljon arvokasta työtä Hiitolanjoen eli Kokkolanjoen kunnostamiseksi ja turistikäyttöön saattamiseksi.

Monet muutkin tuntemani hiitolalaiset ovat tehneet paljon korvaamatonta työtä muun muassa Hiitolan hautausmaan kunnostamiseksi. Valitettavasti koen, että Venäjän nykyhallinto on vuodessa onnistunut romuttamaan mittaamattoman paljon vuosikymmenten aikana tehtyä arvokasta kotiseututyötä, Ari päättää.

Olli-Pekka Lukka