Ella Sihvonen muistelee Saareksen kylää: Yksi tie toi ja vei pois

Saareksen kylä oli kaukana Kurkijoen kirkonkylästä. Se oli metsien ja soiden ympäröimä saareke. Sinne johti yksi tie. Sama tie vei kylästä pois.

Kurkijoen kirkolle oli matkaa noin 30 kilometriä. Sinne mennäkseen, jos ei matkaan lähtenyt hevosella, piti ensin mennä kävellen tai pyörällä kuusi kilometriä lähimmälle Akkaharjun asemalle. – Sieltä pääsi junalla Elisenvaaraan, josta sitten postiautolla kirkolle. Kun matka omaan kirkonkylään oli hankala, käytiin siellä harvoin.
Vaikka Saares oli syrjässä Lopotista, ei se ollut syrjässä muualta. Kirkossa käytiin Saaren pitäjässä, Lumivaarassa tai Parikkalassa.
– Kaupoissa käytiin useammin joko Akkaharjussa, jossa oli kaksi kauppaa, tai kun vietiin kermaa lähimpään Ihalan meijeriin. Samalla tehtiin kauppareissu.
Linja-auto Tyrjän kylästä Lahdenpohjaan kulki säännöllisesti läheisellä tiellä. Pysäkille oli Ellan kotoa matkaa noin kilometri. Lahdenpohjaan oli matkaa vajaa 30 kilometriä.
– Siellä tehtiin esimerkiksi isommat vaateostokset ja kenkäostokset.
Lahdenpohjan markkinat oli tärkeä tapahtuma, jossa vähän vanhempi nuoriso kävi mielellään, Ella ei vielä niin pienenä tyttönä sinne päässyt.

Kylällä hyvä yhteishenki

– Kylällä oli hyvä yhteishenki, olihan se aika pieni, noin 20 taloa. Kylän keskuspaikka oli kansakoulu. Sen opettajilla oli suuri vaikutus kylän tapahtumiin.
Ellan äiti ompeli kyläläisille vaatteita ja leipoi kakkujakin yhdessä Ida-tädin kanssa. Joskus kakkujen päälle laitettiin kookoshiutaleita, joita ostettiin Lahdenpohjasta samoin kuin karamellivärejä kakun koristelua varten. Ja jouluksi hopeanvärisiä joulukoristeita.
– Kylällä oli myös vaatturi, teurastaja ja sahuri sekä monen muun ammatin harjoittajia.
Ella muistelee, että yhdessä talossa oli puhelin. Radioita oli useammassakin talossa. Lipiäisellä oli auto, mutta tavallisin kulkuväline oli hevoskyyti.
– Kylällä toimi aktiivisesti Martta-kerho, jonka juhlissa myös miesväki kävi. Siellä oli myös naisten voimisteluseura, pyhäkoulu, sekä vähän aikaa Säde-tyttökerho. Pojilla oli oma kerhonsa, jossa pelattiin pallopelejä.
Vaikka varsinaista urheilukenttää ei ollut, oli kylän lasten kesken urheilukilpailuja kesäisin. Uimassa käytiin läheisillä lammilla. Talvisin käytiin laskemassa mäkeä ”kirkhonkoin pukroilla”. Sinne oli matkaa muutama kilometri.

Koskuilta haettiin hevosilla heiniä

Kylässä oli peltoja, mutta lisäpeltoja monilla tiloilla oli Koskuilla, jonne oli matkaa noin 3-4 kilometriä. Siellä Ellakin oli usein auttelemassa ja vähän isompana lehmiä paimentamassa yhdessä isoveli-Einon kanssa. Koskuilta haettiin myös hevosilla heiniä ja sinne vietiin lantaa, joten siellä käytiin lähes päivittäin. Joskus kaksikin kertaa päivässä.
Sotien jälkeen Ellakin pääsi käymään Saareksen kylässä. Siellä ei ollut jäljellä yhtään rakennusta. Vain talojen kiviperustuksia ja rappuja löytyi ruohikon seasta. Myös pari kellaria oli tallella ja tie entiseen kylään kunnossa. 1990-luvun alussa kylän alueelta korjattiin heinää paikalliselle sovhoosille, mutta ilmeisesti nyt pellot ja koko kylä on alkanut metsittyä.

Helena Saarinen (o.s. Heikinmaa)

Kummitätini Ella Sihvonen o.s. Heikinmaa muistaa hyvin lapsuutensa ajat Saareksella. Hänen tarinoitaan Karjalasta, kodista ja evakkomatkoista on mielenkiintoista kuunnella ja hänen luonaan Säkylässä vierähtääkin helposti monta tuntia näiden kertomusten parissa. Kiitos Ellalle!