Helena Saariselle karjalaisuus kasvoi kotona sielunmaisemaksi

Karjalaisuus ja kurkijokelaisuus ovat kulkeneet mukanani koko elämäni ajan. Juureni ovat Karjalassa sekä äidin että isän puolelta. Isäni sukujuuret ulottuvat Parikkalan ja Kurkijoen seudulle 1600-luvulle asti, äidin suku on Mikrilästä ja Elisenvaarasta. Äidin ukko oli kuitenkin Pohjanmaalta.

Evakkomatka isän puolelta päättyi Vampulaan, ja äidin isä rakensi talon Loimaan Kauhanojalle. Vanhempani tapasivat Loimaalla ja naimisiin mentyään äitini tuli Vampulaan miniäksi.
Kodissamme Vampulassa asuivat myös isän vanhemmat, ukko ja mummo sekä Ida-täti, ukon vanhin sisko.

Synnyin 1950-luvun puolivälissä, joten evakkoaika oli lähellä ja kaikilla vielä hyvin muistissa entinen kotiseutu. Kotipaikasta ja siellä olleista tapahtumista puhuttiin kotona paljon. Muistelen, että enemmän tiesin Saareksilla ja Mikrilässä olleista paikoista ja tapahtumista kuin kotipaikkakunnastani Vampulasta.
Kesällä vietin viikon tai pari Loimaan mummolassa Kauhanojalla, sillä sinne tulivat myös serkkuni Tampereelta. Ne olivat aina odotettuja lomaviikkoja. Koko lapsuutta ympäröi karjalaisuus ja kurkijokelaisuus tiiviisti.
Joka kesä käytiin Kurkijoen pitäjäjuhlilla. Se oli tärkeä tilaisuus vanhemmilleni Helville ja Einolle, jotka tapasivat siellä tuttuja ja sukulaisia. Juhlat pidettiin silloin urheilukentällä ja katsomo oli aina täynnä väkeä.

Murretta piiloteltiin

Karjalan murretta en muista puhuneeni, vaikka kotona sitä puhuttiin. Ilmeisesti ympäristön vaikutus, eli naapurin tyttöjen kanssa leikkiminen ja koulu, vaikuttivat siihen. Halusin sopeutua ympäristöön. Karjalaisuudesta ei koulussa puhuttu, eikä sitä tuotu mitenkään esille.
Historia ja menneet asiat ovat kulkeneet mukanani aina ja niinpä harkitsin historian opiskelua lukion jälkeen, mutta suuntauduin kuitenkin hoitoalalle. Työurani olen tehnyt työterveyshoitajana Huittisten seudulla.

Sykähdyttävin Kurkijoki -tapahtuma on ollut ensimmäinen matka Kurkijoelle vuonna 1991.
Kurkijokelainen -lehden kautta saimme kutsuviisumin Kurkijoelle paikallisen lääkäriperheen vieraaksi.
Matkaan lähdimme kesäkuun puolivälissä omalla autolla, mukana äitini, isäni, puolisoni Jukka ja poikamme Vesa, 10 v. Kukaan meistä ei osannut venäjää, ja siksi opettelin venäjänkieliset aakkoset, jotta osattaisiin lukea tienviitat. Karttana oli vuoden 1936 näköiskartta.
Perille pääsimme hyvin ja paikallinen suomenkielen kerho, jota veti Marina Melnikova, ja lääkäriperhe ottivat meidät hyvin vastaan ja kulkivat kanssamme eri paikkoihin.
Saimme käydä äidin kotipaikassa Mikrilässä ja isän kotipaikassa Saareksilla. Ne olivat suurten tunteiden hetkiä heille, ja meille muillekin. Vain kivijalat, Mikrilän saunaa lukuun ottamatta, olivat taloista jäljellä. Myös tutut leikkipaikat löytyivät helposti.

Kirkossa mylly

Saimme käydä myös Kurkijoen kirkossa, jossa toimi silloin mylly. Sisällä oli jauhopusseja ja jauhopölyä kaikkialla. Jäljellä oli alttaripöytä, jonka ääreen äitini polvistui rukoilemaan, niin kuin rippikoulussa, jonka hän oli siellä käynyt.
Ensimmäisen matkan jälkeen kävimme Kurkijoella useana kesänä omalla autolla tai ryhmämatkoilla, nyt edellisestä matkasta on kulunut pitkästi yli 10 vuotta.
Kurkijoen kauniit maisemat ovat jääneet syvälle mieleeni, olisikohan se oma sielunmaisemani.
Samanlaista tunnetta koen vaeltaessani Lapin tuntureilla, jonne kaipaan joka vuosi niin talvella, kesällä kuin syksylläkin.

Eläkkeelle jäätyäni lähdin mukaan Kurkijoki -museon toimintaan. Se tuntui luontevalta myös siksi, että asumme lapsuudenkodissani, jossa on paljon Karjalasta tuotuja, evakkomatkan kokeneita huonekaluja ja tavaroita. Jokaisella niistä on oma tarinansa. Kuten museossakin olevilla esineillä.
Museotoimikunta on mukava porukka, joka otti minut hyvin vastaan mukaan toimintaansa. Kun tapaamme, iloinen puheensorina ja nauru täyttävät museon. Yhdessä tekemällä saamme paljon aikaan.
Nyt museossa oleva Evakkomatkalla -näyttely muistuttaa meitä siitä raskaasta ajasta, jonka vanhempamme ja isovanhempamme ovat joutuneet kokemaan, ja kuinka siitä on selvitty. Museossa olevat taulut kertovat hyvin sen, miten ne matkat, ensimmäinen ja toinen lähtö menivätkään ja kuinka monta mutkaa evakkojen matkalla oli ennen kuin uusi kotipaikka löytyi.

Tervetuloa Kurkijoki -museoon! Tule ja tuo lapsesikin tutustumaan omiin juuriisi ja omaan historiaasi!

Helena Saarinen