Haukkavaara – Hiitolan ”teollistunein” kylä

Haukkavaaran kylä lienee saanut nimensä kylän läpi Kuoksjärvelle johtavan tien ja rautatien risteyksen pohjoispuolella sijainneen korkean ja jyrkkärinteisen Haukkavuoren mukaan.

Kylän maisemat olivat tavallaan kaksijakoiset. Suuri osa sen pinta-alasta oli pelloksi raivauskelvotonta melkoisia korkeuseroja käsittävää kallioista metsämaata. Mäkien väleihin oli raivattu rikkonaisia peltopalstoja. Koillis-luode -suuntainen Kokkolanjokea reunustava laaksoalue oli taas tasaista, vahvamultaista ja viljavaa maata, joka sopi hyvin viljan viljelyyn.

Kylän sijainti oli kaikin puolin edullinen, sijaitsihan se aivan pitäjän keskuksen kupeessa, sen pohjoispuolella. Kylästä oli oman pysäkin kautta rautatieyhteys pohjoiseen Sortavalan suuntaan. Etelään matkattaessa rautateitse pääsi Hiitolan aseman kautta sekä Viipuriin että Raudun suuntaan. Silloisen mittapuun mukaan kylästä olivat myös hyvät maantieyhteydet joka suuntaan. Yhteys Kurkijoelle ja edelleen Sortavalan suuntaan parani vielä 1930-luvun alussa, kun tietä oikaistiin Hiitolan asemalta suoraan itään. Samalla rakennettiin uusi Kokkolanjoen ylittävä silta, joka sijaitsi aivan Hännilän ja Haukkavaaran kylien rajalla.

Kylällä oli useita rajanaapureita. Se rajoittui luoteessa ja pohjoisessa Kuoksjärveen, lännessä Salo-Kilpolaan, lounaassa Raivattalaan ja Hännilään, etelässä Ivankoskeen ja idässä Yläkokkolan pitkään, mutta kapeaan saloalueeseen.

Vajaa puolet maataloja

Hiitolan kylähistorian mukaan Haukkavaara ei ollut Hiitolan johtavia maatalouskyliä, vaikka siellä sijaitsikin muutamia suurehkoja tiloja.

Suurimpana tilana on mainittu Ristolaisten Jokela-niminen tila, jonka 103 hehtaarin pinta-alasta 46 ha oli viljeltyä maata. Tila oli aikanaan kuulunut Hännilän kartanon maihin, mutta oli kauppojen kautta päätynyt v. 1928 Ristolaisille. Isäntänä toimi 1930-luvulla Juhana Ristolainen.

Kylälle epäedullisen isonjaon toteuttamisen katsotaan osittain vaikuttaneen sen kehitykseen. Viljavan Kokkolanjoki-laakson maista suurempi osa jaettiin muille kylille tai liitettiin niiden salopalstoihin. Isojakoa suorittaneen maanmittarin kerrotaan jopa vaatineen lahjuksia, jotta hän olisi lohkonut jokivarren maita Haukkavaaran tiloihin. Kun hän ei saanut vaatimaan härkämullikkaa, jäivät haukkavaaralaiset ilman toivomiaan jokivarsimaita.

Kylällä ei muiden vanhojen kylien tapaan ollut lainkaan salomaita, joille olisi voinut raivata lisää viljelysmaata. Salomaiden puuttuessa kylän tilojen metsät olivat pinta-aloiltaan pienehköjä kotimetsiä. Kun vähäisiä metsiä pyrittiin säästämään mm. rakennuspuiksi, käytettiin polttopuina mahdollisimman paljon sahoilta saatavia pintalautoja ja rimoja. Kylässä oli tiettävästi yhteensä 84 taloa, joista alle puolet (34 kpl) oli maatiloja ja loput liikerakennuksia ja omakotitaloja.

Vilkasta sahatoimintaa

Kun maatalouden harjoittamisen edellytykset olivat rajalliset, oli elanto hankittava muilla tavoilla. Puutavaraliiketoiminta eri muodoissaan sekä tiiliteollisuus muodostuivat Haukkavaaralle tärkeiksi elinkeinoiksi.

Näiden harjoittamiseen liittyi oleellisesti myös kylän halki johtava rautatie, hyvät tieyhteydet ja jossain määrin myös Kokkolanjoki uittoväylänä. Hiitolan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun merkittävin teolliseksi luokiteltava laitos oli Tiuralassa sijainnut Pekonlahden saha tai ruukki, mitä nimitystä siitä myös käytettiin. Ruukilla oli kuitenkin taloudellisesti tärkeä merkitys myös Haukkavaaralle, missä sijaitsivat sahan laajat lautatarhat.

Haukkavaaran pysäkiltä johti kapearaiteinen rautatie Pekonlahteen. Rataa pitkin kuljetettiin rautateitse tukkeja sahattavaksi sahalle ja paluukuormana tuotiin lautatavaraa varastoitavaksi Haukkavaaran pysäkin lautatarhoille. Pekonlahden tuotantolaitokset ja niitä palvelevat toiminnot antoivat työtä lukuisille haukkavaaralaisille. Sahan toiminta kuitenkin vähitellen tyrehtyi 1920-luvulle tultaessa ja loppui kokonaan v. 1927.

Haukkavaarassa toimi 1900-luvun alussa myös toinen Juseliuksen sahoista, toinen oli Virmutjoen varrella Heponiemessä. Haukkavaaran saha työllisti noin 20 henkilöä. Oletettavasti näitä maatalouden ulkopuolisten työpaikkojen työntekijöitä varten olivat rakennettu useista erillisistä rakennuksista koostunut asuntoalue, joka on merkitty 1930-luvun topografikarttoihin maininnalla ”työläisasunnot”. Asuntoalue sijaitsi Haukkavaaran pysäkin länsipuolella osittain Hännilän kylän puolella. Alueen historia on jäänyt jokseenkin tuntemattomaksi, vaikka artikkelin kirjoittajankin lähiomaisia on asunnoissa asunut. Jälleen on kerran on todettava, että ”olisipa pitänyt osata ajoissa kysyä”. Valitettavasti tietäjät ovat vieneet tietonsa mukanaan siirtyessään ikuiseen Karjalaansa.

Useita tiilitehtaita

Hiitolan eri kylissä toimi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa pieniä tiilitehtaita. Vähitellen tämä tuotantotoiminta alkoi keskittyä Haukkavaaraan, missä oli saatavissa runsaasti hyvää raaka-ainetta, savea.

Vuonna 1906 kuolleella Hiitolan paikallisella suurliikemiehellä Juho Pösöllä oli tiilitehdas Haukkavaarassa, kuten myös hänen aikalaisellaan suurliikemies Riikosella. Keski-Karjalan Osuusliike perusti kattotiilitehtaan Haukkavaaraan v. 1937 ja P. Korvenoja suuren koneellistetun tiilitehtaan v. 1938.

Jatkosodan aikana 1940-luvun alussa SOK oli rakentamassa kylään suurta, 10 miljoonan kappaleen vuosituotantoon tähtäävää tiilitehdasta. Tuotantolaitos ei kuitenkaan ehtinyt valmistua ennen uutta evakkoon lähtöä. Jatkosodan aikana kylässä toimi pilketehdas, joka valmisti polttoainetta puukaasuautojen ”häkäpöntöissä” ja muissa puukaasulaitteissa poltettavaksi.

Haukkavaarasta Karjalatalon rakentamisen edistäjäksi

Useiden Hiitolan kylien asukkailla on ollut kylälle ominaisia sukunimiä. Haukkavaaralle tyypillisin sukunimi lienee ollut Parkkali. Muita vastaavia olivat Kemppinen, Huuhka, Kojo, Nolvi ja aiemmin mm. Viinanen.

Valtakunnallisesti tunnettuja haukkavaaralaisia on niukasti muistissa. Tunnetuin lienee lähikylässä Unkolassa syntynyt Aarne, ”konsuli” Roiha. Perheen isä Aleks Roiha oli ollut maanviljelyksen ohella töissä Pekonlahden sahalla ja siirtynyt perheineen asumaan Haukkavaaraan, mistä perhe vielä myöhemmin siirtyi Kurkijoelle. Katiha-tietokannassa olevan tiedon mukaan Aarne Roiha syntyi 9.6.1917 Unkolassa (k. 2.2.1992 Helsingissä). Karjalan Sivistysseuran Karjalan Heimo julkaisussa v. 1977 hänen todetaan kuitenkin syntyneen 9.7.1917.

Hiitolan kylähistoriassa todetaan, että Aarne Roiha on yhdessä veljensä Taunon kanssa luonut lähes tyhjästä menestyksekkään ravintola- ja agentuurialan suurliikemiehen uran Helsingissä. Monen muun liiketoimen ohella hän toimi aktiiviaikanaan mm. Finlandia-talon ravintoloitsijana.

Aarne Roiha on ollut myös intohimoinen karjalaisen perinteen vaalija ja ollut mm. edistämässä Karjalatalon rakennushanketta ja ollut talon rakennustoimikunnan jäsen. Hän on ollut myös Karjalan Liiton liittovaltuuston ja hallituksen jäsen ja toiminut Uudenmaan Karjalaisseurojen piirin puheenjohtajana sekä Kurkijoki-Seuran ja Hiitolaiset ry:n puheenjohtajana. Hiisi-Säätiössä (nyk. Hiitola-Säätiö) hän on ollut historiikkitoimikunnan jäsen.

Aarne Roiha on toiminut lisäksi useiden muiden yhdistysten hallitusten jäsenenä ja puheenjohtajana. Vuonna 1969 hänet nimitettiin Pakistanin konsuliksi Suomeen. Aarne Roiha oli myös kansanedustaja Juhani Lepän ja agronomi Eino Muroleen jälkeen ensimmäisiä Hiitolaan ja Kurkijoelle Neuvostoliiton aikana vierailemaan päässeitä ”kotiseutumatkaajia”. Historiallinen ja hiitolaisten keskuudessa paljon huomiota saanut matka toteutui kesällä 1971.

Raimo Hannukainen

Lähteet:

1. Iivar Kemppinen, Hiitolan kylähistoria, 1972
2. V.H. Vainio, Hiitolan historia – myöhäisin osa vuodesta 1865 lähtien seurakunnan ja pitäjän hallintoelinten lakkauttamiseen 1950-luvun alussa, 1959
3. Karjalan Sivistysseura, Karjalan Heimo-lehti n:o 7-8/1977
4. Karjala n:o 14/1970, liite (5), pitäjä pitäjältä – Hiitola
5. Museovirasto- Musketti, kansantieteen kuvakokoelma
6. SA-kuvat
7. Hiitola-Säätiön valokuva-arkisto