Ei-karjalainen Sorjon tyttö
Kun Tampereella perustettiin aikoinaan Tampereen Seudun Kurkijokelaiset yhdistystä, oli vanha nuorisotalo täynnä innokkaita kurkijokelaisia. Menin rohkeasti paikalle. Tunsin kuitenkin, että olen jonkinlainen outo lintu, vain syntynyt Kurkijoella enkä ollenkaan juuriltani karjalainen.
Tiesin, että paikalla oli sorjolaisia. Menin kysymään eräältä, pääsisinkö mukaan. Sain luvan ja niin minusta tuli kurkijokelaisten ”ottotyttö”.
Nyt olin omieni joukossa.
Vuonna 1992 osallistuin Kurkijoen matkaan monen muun matkaajan kanssa. Kun auto toi minut Sorjon asemalle, koin voimakkaan tunne-elämyksen: Olen tullut kotiin!
Huomaavainen ja kohtelias kotini uusi isäntä Sergei, pietarilainen yliopistomies, käänsi tervehdittyämme katseensa toisaalle ja antoi minun rauhassa tihertää kyyneleitäni. Vastaanotto ja palvelu syntymäkodissani oli kaikin puolin ystävällistä ja lämmintä. Kerroin tästä matkasta seikkaperäisesti Kurkijokelaisessa.
Äitienpäiväjuhlat Sorjossa. Kuvan ottamisvuosi ei ole tiedossa. Kurkijoki-museon kuva-arkisto.
Lapsuus Sorjon asemalla
Isäni Lauri Niemelä oli Sorjon asemalla junanlähettäjänä. Rautatieläiset muuttavat ja hakevat virkajärjestelmässä ylempää nimitystä ja samalla parempaa ansiotasoa. Vaikka olen asunut tämän johdosta ja omien elämäntilanteiden tähden useilla eri paikkakunnille, olen ehdottomasti mieleltäni vakaasti kurkijokelainen.
Siellä alkoi elämä, siellä ensi askeleet, muistikuvat, ystävät jne.
Jo syntymästäni lähtien minua ja perhettämme kohdeltiin aitoon karjalaiseen tapaan. Äitini kertoi myöhemmin, että kylän naiset olivat Marttisen Kaisa-rouvan johdolla tulleet kotiimme ja yllättäneet perheemme. Kaisa-rouva oli julistanut kuuluvalla äänellä: ”Maassa maan tavalla tai maasta pois!” Pian olivat upea rotina-pullakranssi ja monet muut herkut vaihtaneet omistajaa.
Kun olin 2-vuotias, sain poikaystävän minua muutaman, ehkä neljä vuotta vanhemmasta pojasta. Oli talvi. Hän tuli ruotsalaisten kylältä joka päivä meille, puki minut ulkovaatteisiin ja sitten me lähdimme ulos. Hän työnteli siellä minua kelkassa. Minulla on hämärä muistikuva tästä seurustelusta.
Miten se tapahtui kesällä, en muista. Vahinko etten ymmärtänyt kysellä myöhemmin vanhemmiltani. Minulla on kyllä pieni valokuva, jossa olemme, poikaystävä sisarineen ja minä, istumassa kesäisen luonnon helmassa.
Kerran olin vähällä jäädä junan alle, istuin pahaa aavistamatta ratakiskolla, kun Nykä-Setä, asemamies Nykänen, huomasi vaaran, juoksi paikalle ja pelasti viime hetkellä henkeni.
Ensimmäinen joulu, minkä elämäni ajalta muistan, oli joulu Sorjossa. 6-henkinen perheemme haettiin hevosella isoon maalaistaloon. Tuvassa oli keskellä lattiaa joulukuusi. Sen ympärillä me lapset lauloimme ja leikimme piirissä. Se on jäänyt ihanan onnellisena ja ainutkertaisena tapahtumana mieleeni. En ole kokenut, en edes nähnyt vastaavaa sen jälkeen.
Ottotyttönä edelleen
Kun Tampereella kurkijokelaisten kokoontumisista vastannut ja niitä johtanut Tapio Nikkari luovutti tehtävän nuoremmille, niin ensi tapaamisessa teimme tuttavuutta uusien toimihenkilöiden kanssa.
Kerroimme lyhyesti jotain itsestämme. Silloin varmistin samalla, että saan edelleen olla kurkijokelaistan ottotyttö. Tämä hyväksyttiin. On ilo kuulua tähän joukkoon.
Perheemme ei kokenut evakkotaivalta, sillä muutimme Sorjosta pois ennen sotia.
Kaikki toiset perheemme jäsenet ovat tehneet viimeisen muuton tästä ajasta. Itse elän elämäni myöhäisehtoon aikaa. Vielä on kuitenkin rikkaita ja rakkaita muistoja turvallisesta ja onnellisesta varhaislapsuudesta kauniissa Karjalassa.
Seija-Sisko
Sorjon tyttö
Seija-Sisko Niemelä
syntynyt Sorjossa
86-vuotias
elämäntyö opettajana, pisimpään Tampereella
nykyinen koti Jyväskylässä
