Perheyhtiön juuret juontavat Kurkijoelle- Nousukausi tuntuu Arolan Höyläämöllä
Kurkijokelaiset juuret omaavalla Arolan Höyläämöllä Vampulassa on kevätsesonki alkanut. Valtakunnallisilla ja Euroopan markkinoilla toimivalla yrityksellä on talouselämän nousukauden myötä nyt vauhti päällä ja katseita on voitu suunnata pitkästä aikaa myös investointeihin.
Laadukkaista tuotteistaan laajalti tunnetuksi tulleen höyläämön perusti 1970-luvun alkupuolella jo aikaisemmin sahalaitoksella yritystoiminnan aloittanut Toivo Arola yhdessä puolisonsa Kyllikin kanssa. Seuraavan vuosikymmenen alussa toiminta laajeni niin, että Loimijoen varressa sijainneen sahan ja höyläämön korvanneet uudet mittavat tuotantolaitokset rakennettiin tien toiselle puolelle avarammalle alueelle.
Kurkijoella syntynyt Toivo ja hänen Kauvatsalta löytynyt puolisonsa Kyllikki olivat vuosikymmenien ajan tuttu näky höyläyshommissa kaikille vampulalaisille.
Kotimaahan ja Eurooppaan
Toivon ja Kyllikin yritystoimintaa vetämään lähtenyt poika, Markku, 60, on puolisonsa Kristiinan kanssa kehittänyt höyläämön toimintaa vuosien saatossa niin, että tuotteet ovat löytäneet paikkansa koko valtakunnan alueella sekä useissa Euroopan maissa.
-Höylätavaraa on ulkomaille mennyt pääasiassa Saksaan, Tshekkiin, Puolaan ja Viroon, Markku Arola sanoo.
Kun Markku on puolikarjalainen, niin samaa voi sanoa myös hänen puolisostaan Kristiinasta. Hänen äitinsä näet on lähtöisin Jääskestä. Kristiina on tehnyt työtä perheyrityksessä lähinnä toimiston puolella.
Höyläämön nykyiset vetäjät ovat viime aikoina miettineet myös jo sukupolven vaihdosta. Viidestä pojasta vanhin, Pekka Arola, 32, on yhä enemmän ottamassa vastuuta yrityksen toiminnasta. Tiiviisti toiminnassa on mukana pojista myös Kari, 27, jonka vastuulla ovat yhden automaattihöylän asetukset.
-Tämä työ vie kyllä kokonaan mukanaan. Hienoin hetki on se, kun liikeneuvotteluissa päädytään siihen, että jokin iso kauppa lähtee toteutumaan, Pekka Arola sanoo ja iloitsee siitä, että pääsee omalta osaltaan ottamaan vastuuta aikana, jolloin yleiset taloudelliset näkymät ovat hyvät.
Muutakin puutavaraa
Arolan höyläämön toiminnan ytimenä kolmen höyläyslinjan lisäksi on tärkeäksi tullut oma maalaamo. Tuotannossa olevia listoja, paneeleita ja ulkovuorilautoja
saa höylättyjen vaihtoehtojen lisäksi myös pohjamaalattuina tai pintamaalattuina tuotteina.
-Meiltä saa puutavaraa myös kaikissa muissa muodoissa, vaikkapa valulaudoitukseen, raakalautana. Myös kyllästettyä puutavaraa meillä on aina saatavilla. Monet asiakkaat tarvitsevat höylätuotteiden lisäksi esimerkiksi tolpituksiin ja koolauksiin pattinkia ja lautaa, joten niitäkin voi hankkia meiltä samaan pakettiin höyläystuotteiden kanssa. Meiltä järjestyy myös tarvittaessa kuljetus joko omilla autoilla tai Kiitolinjan kautta, Markku Arola sanoo.
Tällä hetkellä Arolan Höyläämö Oy työllistää kaikkiaan noin 18 henkeä oma väki mukaan lukien. Kesällä työmaalla on aina ollut pari, kolme koulupoikaa oppimassa puukäsittelyn saloja.
-Investointitarpeita olisi ainakin maalaamon uusimisessa, Markku miettii.
Isänsä Toivon jalanjälkiä Markku Arola on seurannut myös Vampulan Yrittäjien toiminnassa. Kun Toivo Arola oli perustamassa paikkakunnalle yrittäjäyhdistystä ja toimi pitkään sen puheenjohtajana, on Markku ollut myös aktiivisesti mukana yhdistyksen hallituksessa. Vaikka Vampula nykyisin kuuluukin Huittisiin, on oma virkeä yrittäjäyhdistys edelleen olemassa.
-Vampula on hyvä paikka yrittää. Sijainti on erinomainen. Lähellä ovat niin Turku, Naantali, Tampere, Loimaa, Forssa, Huittinen kuin Pori ja Raumakin. Jos Helsinkiä pidetään kaiken toiminnan ytimenä, on se minun mielestäni ”vähän syrjässä”, Markku naurahtaa.
Karjalaisia juuria ei Arolan perheyhtiössä ole unohdettu.
-Isä piti huolta, että ne tulevat meille tutuiksi. Niinpä me olemme kotiseutureissuilla vanhoilla kivijaloilla omatoimisesti käyneet. Toivolle oli tärkeää näyttää meille kaunista Karjalaa.
Jukka Saarinen