Retki ”Isomummon ja Ukin” kotikulmille

Uuden kevään sarastaessa on hyvä hetki muistella mennyttä syksyä. Samalla kun alkukesän tulevaa Hiitolan matkaa varten laittelin papereita kuntoon, ajattelin, että on aika saada mennyt matka pakettiin.
Seurueemme, joka alun perin piti olla suurempi, typistyi erinäisistä syistä allekirjoittaneeseen, Hilja ja Toivo Korhosen pojan, Jussin vanhimpaan tyttäreen Maarit Vähäsantaseen ja lapsiini Johannaan, Juhoon ja Jaakkoon. Itse olin jo kauan haaveillut matkasta ja kun kesällä sitten aukesi tilaisuus syksyn retkeen sanoin nuorisolle, että mitä jos lähdetään Hiitolaan katsomaan missä se Isomummon koti siellä on sijainnut, eikä kukaan sen kummemmin asiaan kommentoinut.
Niinpä seurueemme suuntasi kapsäkkeineen taksilla vuorokauden vaihtuessa perjantaihin 6 lokakuuta kohti Porin linja-autoasemaa ja suuri seikkailu sai alkaa.

Tädille kynttilä hautausmaalle

Aamulla oltiin tutustumassa Venäjän rajamuodollisuuksiin, sielläpäin kun ei enne olla oltu. Matka jatkui sateen siivittämässä syyssäässä kohti Viipuria. Kävimme katsomassa Viipurin linnaa, tosin vain ulkoapäin.
Sieltä matka jatkui läpi karjalaisen maiseman kohti majapaikkaamme Käkisalmeen. Saimme käyttöömme yhden mökin ja majoituimme sinne ihan mukavasti. Kaikki tarpeellinen oli mitä tarvittiin. Illan ohjelmaan kuului päivällisen lisäksi sauna ja pieni yhteinen illanvietto.
Lauantaina oli vuorossa Hiitolan kirkon pihaan pystytettävän muistomerkin pystytystalkoot. Sitä edelsi kynttilän sytytys ja muistohetket pienine muodollisuuksineen Hiitolaan haudatuille sukulaisille ja sankarivainajille. Vain muutamaa kuukautta ennen evakkoon lähtöä oli haudattu alle vuoden vanhana kuollut tätinikin. Saiko ensimmäisen hänen muistolleen sytytetyn kynttilän?
Talkoiden alettua, pojat pääsivät purkamaan energiaansa lapion varressa sekä raivausrahan kahvoissa. Nuoriso kävi tutustumassa myös kirkon lähellä olevassa entisessä armeijan kasarmissa, melko heikkoon kuntoon oli saatu.
Iltapäivällä ajettiin linja-autolla Asilaan, paikalle jossa kartano on ollut. Matkalla ohitimme Hilja- mummon lapsuudenkodin ”pihaportin” eli Raivattalanlammen päässä olleen Matti ja Alma Braggen (Lamminpään Matin) asuinkumpareen. (Roskakuorman oli näköjään portilleen kipannut).
Asilasta suuntasimme Hiitolan keskustaan ja kiipesimme Linnavuorelle katsomaan Hiitolan maisemia. Mummon Viljo-veli on kuulemma ollut siellä IT- miehenä. Takaisin majapaikkaan päästyämme oli tarjolla hyvää ruokaa, sauna ja taulunpystytys ”harjakaiset”.

Suvun kotikumpu on löytynyt, on aika juhlistaa nuorisollekin merkityksellistä tapausta.

Vanha omenapuu on tuottanut satoa, kotipihan omenoita tuotiin tuliaisiksi.

Pihakoivua ja omenapuita kohti

Sunnuntaina odotti ehdoton ykköskohteemme, Tujulan kylä Ulaskanniemessä, ja siellä Rantala-tila, eli isovanhempieni asuinpaikka.
Tila on ollut Soikkeli-suvun asuttama pitkään, ja oli Toivo-ukin äidin, eli meillä puhuttavan Anna-mummon kotipaikka. Saavuttuamme Ulaskaan johtavaa tietä peltoaukean reunaan oli heti selvää minne pitäisi yrittää suunnata. Vastapuolella entisen peltoaukean takana näkyivät pihakoivut ja se omenapuu, josta niin on puhuttu. Vaikka matka ei pitkä ollutkaan, suurten sateiden ja soistuneen pellon, sekä vasta kaiveltujen ojien ylitys toivat omat haasteensa.
Pihaan päästiin! Talon sokkeli löytyi ja evästauko omilla kotirappusilla samppanjan siivittämänä, esi-isien elämästä siellä keskustellen sujui tihkusateesta huolimatta. Kyllä niissä maisemissa on kelvannut asua.
Muutoksen tuulet näkyvät siinäkin pihassa, iso haapa oli moottorisahalla pätkitty, oksat kasattu ja isommat pölkyt viety pois. Mutta omenapuu on paikallaan, paljon on kokoa tullut viimeisten vuosikymmenien aikana. Reppuun pakkasimme omenoita kotiin tuliaisiksi.

Entisiä naapureita tervehtimässä

Tovin pihapiirissä vietettyämme, matka jatkui kohti Piipun taloa. Sen jälkeen pienen navigointi- ja kartanlukuhäiriön jälkeen pääsimme ”oikaisemaan” Ulaskanniemeen johtavalle tielle.
Rakenteilla oleva uusi tie oli savipintaisena niin liukas, että siinä ei pystynyt kävelemään, joten kuljimme osittain vanhalla tiellä ja maastossa.
Hetken haparoinnin jälkeen löysimme Hännisen pihapiiriin, sieltä jatkoimme Härköseen ja Torviseen.
Nuoriso etsi innolla talonpaikkoja, vaikka he eivät tienneetkään niitä ihmisiä, jotka niissä ovat asuneet. Kerroin heistä sen minkä osasin ja siitä missä kukin on täällä Kullaalla asunut.
Sitten matka jatkui Ruuskan ja Toivo-ukin pikkuserkun Soikkelin Alarikin kotikulmien ohi takaisin Laurolaan päin. Kaikki entiset naapurit kävimme siis tervehtimässä.
Matkalla poikkesimme Uitonsalmen sillalta ihailemassa maisemia ja saimme siitä seuraa. Paluumatkalla kävimme Savolaisen pihapiirin kautta hyvän oppaamme johdolla. Ehdimme vielä poiketa Tattarin paikalla ennen kuin suuntasimme linja-autolla kohti Käkisalmea.
Päivällinen, sauna ja illanvietto päivän kuulumisia vaihtaen. Aamulla alkoi matka Viipurin kautta kotiin. Takaisin Porissa oltiin maanantai-iltana.

Yhteenvetona reissusta voi sanoa, että nuoriso oli tyytyväinen siihen, että kävimme katsomassa mistä juuremme ovat peräisin samalla todeten, että heille tämä yksi kerta riitti näkemiseen. Itse lähden mieheni kanssa innolla uuteen matkaan.
Nyt tietää paremmin mitä on menossa katsomaan. Talven aikana on tullut tutustuttua niin tilan karttoihin kuin myös yleisesti alueen historian tapahtumiin. Meillä molemmilla kun on oma läheinen kosketus paikkaan, mieheni Valfrid- tuffi on ollut tykin kanssa siellä ”Tattarin takana”, missä Suomen tykistö on ollut, silloin kun taistelut Tiurolan vanhainkodin kulmilla on käyty. Nähtävää ja aikamatkailua riittää tulevaankin matkaan.

Maarit Vähäsantanen
Leineperi, Ulvila