Piiraat amerikaksi – kauppa käy mantereella kuin mantereella

Menepä minne päin maailmaa tahansa, aina törmäät karjalaisiin. Ja kohta huomaat, että heidän seurassaan viihtyy. Joustavan luonteensa lisäksi heillä on nimittäin eräs merkittävä avu. He osaavat paistaa piiraita, karjalanpiirakoiksi nimettyjä. ”Eihä se oo lauvvantak eikä mikkää jos ei oo piirait.”

Pääemäntä Anja Salin korostaa kuuman uunin merkitystä hyvän lopputuloksen kannalta, olivatpa sitten kyseessä riisi- tai perunapiirakat. Itsestään selviä asioita ovat hyvä täyte, voi ja oikea jauhosekoitus taikinaan.

Floridan Suomalaisen Lepokodin (Finnish American Rest Home) vapaaehtoistyössä on tavoitettu tuo sama lauantaitunnelma. Tuhannen piirakan voimalla valmistaudutaan vastaanottamaan myyjäisväkeä. Ja vain hyvän käytöksen säännöt estävät kaikkein piirakanhinkuisimpia etuilemasta jonossa.

Lepokodin Ystävät on kohdeyhteisönsä suurin lahjoittaja. Vuosittain kymmeneentuhanteenkin dollariin nousseella summalla on voitu avustaa Lepokotia sen välttämättömissä hankinnoissa. Yhdistyksen rahastonhoitajana toimii Tapio Salin, Uudeltamaalta Nurmijärveltä kotoisin oleva sähköinsinööri (loppututkinnot Drexelin ja Penn Staten yliopistot). Hän samoin kuin vaimonsa, pohjalainen Anja, ovat amerikansuomalaisia monen vuosikymmenen kokemuksella. He ovat päässeet hyvin perille paitsi suomalaisten halukkuudesta osallistua vapaaehtoistoimintaan myös mitalin toisesta puolesta, taipuvaisuudesta keskinäiseen eripuraisuuteen. Tämän Salin tuli huomaamaan niin Suomi Talon puheenjohtajana kuin lepokodin johtokunnassa. Toinen asia on, että non-profit järjestöillä alkaa hänen mukaansa olla aina vain tiukempaa jäsenistön ikäännyttyä.
-Toiminta on itse katettava, tappiolla ei USA:ssa voi toimia pitemmän päälle, Salin sanoo. Viisainta olisi hänen mukaansa rakentaa lepokodin vanhojen ja korjausta vaativien rakennusten tilalle kokonaan uusi moderni talo johonkin toiseen paikkaan, jolloin saataisiin helpommin asukkaita myös amerikkalaisista, suomalaisia tulijoita kun on yhä vähemmän.
Myös kyseisen tukiyhdistyksen puheenjohtaja ja lepokodin johtokunnan nykyinen jäsen Seija Botty van den Bruele (syntynyt Sonkajärvellä Pohjois-Savossa) on havainnut, ettei ”Ystävien” työtä aina ja kaikin tahoin arvosteta, mutta hänen mukaansa ”paljon epäkohtia on saatu korjatuksi ja ollaan taas menossa eteenpäin”.

Taikina+puuro+into=piirakka

-Kyllä harjoitus tekee mestarin savolaisestakin piirakanpaistajasta, toteaa Hilja Lievonen, vuosikymmeniä sitten Kuopiosta Floridaan muuttanut sisustusalan yrittäjä. Lievosen kolme nyrkkisääntöä piirakoiden onnistumiseksi ovat hyvä taikina, sopiva puuro ja tekijän into.
-Terveellistä ruokaa, vaikka kuka muuta väittäisi, hän sanoo. Munavoista voi tinkiä, jos rasvaisuutta pelkää.
Niin Lievonen kuin apuemäntänä toimiva Anja Vilkkilä ja pääemäntä Anja Salin antavat sen suurempia kehuskelematta täyden kympin Lepokodin Ystävien piirakoille. Ja saavat rehellisen hyväksynnän karjalaisia edustavilta Liisa Sunilta (lähtöisin Ensosta), tämän tyttäreltä Marja-Leena Suni-Batylta sekä joutsenolaiselta Sulo Haveriselta, samoin kuin tohmajärveläisiltä sisaruksilta Katri Rajaniemeltä ja Eeva Jaatiselta.
Floridan Karjalaisiin kuuluvaa Vilkkilää voi hyvällä syyllä sanoa – niin savolainen kuin onkin – aika hyväksi karjalaiseksi. Hän on vuosia sitten saanut oppinsa Laura Piiroselta, joka oli ensimmäisiä karjalaisia piirakantekotaitureita Floridassa. Ryhmän molemmat Anjat ovat reissanneet insinöörimiestensä mukana amerikanmannerta pitkin ja poikin ja pitäneet Suomi-kuvan kirkkaana ystäväpiirilleenkin.
-Yhdessäolo on rikkautta, korostaa Anja Salin, ja erityisen hyvin toteamus istuu Lepokodin Ystäviin, jotka ovat paljolti Yhdysvalloissa työnsä tehneitä eläkeläisiä, eri puolilta Suomea tulleita siirtolaisia.
Joistakin amerikansuomalaisista on tullut melkein-karjalaisia aviopuolisonsa myötä. Näin on käynyt Anne Kettusen, joka on naimisissa lepokodin kiinteistönhoidosta vastaavan Pekka Heiskasen kanssa. Joutsenolaisen Pekan täti oli tunnettu pitokokki, joka ammatti sivuaa Annen omaa. Anne Kettusella on nimittäin catering-firma, ja vaikka hän kuusikymppisenä on tosi kuopus Lepokodin Ystävissä, hänen ammattilaisena antamiaan neuvoja kuunnellaan tarkoin. Eikä hänkään jätä saamiaan vinkkejä huomiotta.

Pehmoset ja rapakat piiraat

Jos Annella oli äitipuolensa kautta ”aivan hurmaava Karjalan mummu”, niin samaa voi sanoa lepokodissa apuhoitajana työskentelevä Arja Heinonen miehensä Rayn äitipuolesta Miina-mummosta.
-Hän tuli meille kylään Connecticutiin 1976 siskonsa kanssa. Miina-mummo opetti minulle tamperelaiselle piiraitten ja ruisleivän tekoa kädestä pitäen. Hän oli myös ompelija ja ompeli valmiiksi itseltäni keskentekoiseksi jääneen mekon. Tämä taituri oli kaikille aina herttainen ja avulias, eikä piitannut vaikka joutuikin lomallaan töihin.
Kurkijokelainen Ray Heinonen kertoo, miten hänen kotonaan tehtiin sata piirasta joka lauantai.
-Illalla sitten syötiin piiraita munavoilla. Lisäksi aina lihapottia saviruukusta ja hieman imellettyä perunalaatikkoa ja lanttu- tai porkkanalaatikkoa, juomaksi piimää ja maitoa, kesäisin usein kotikaljaa. Myöhemmin Miina-mummo leipoi veljelleni ja minulle kahta sorttia piiraita meidän siitä tietämättä, kunnes kuulin kerran hänen sanovan jollekulle: ”Urpol (Ray) mie teen vähä pehmosempii, vaa Jukal pittää olla rapakka”. Oli kai huomannut mielitekomme. Miina-mummolla kakkara pyöri kaulimen alla käsin koskettamatta.
Heinonen sanoo ihmetelleensä, miten kukaan voi saada yliherkkyysoireita piiraista, mutta sellainenkin tapaus on tiedossa. Jo edesmenneen kurkijokelaisen, Loimaalla asuneen Antti Läärän kuultiin lausuvan:”Mie ko oon allerkine piiraan syvämmelle, ni mie en sitä siiä syyvvä.”

Kaarina Naski

Kun piiraista tuli

karjalanpiirakoita

Koska piiraitten iästä karjalanpiirakoiden nimellä on erilaista tietoa, lainataan tässä kurkijokelaisen kotiseutuneuvos Eino Vepsän tietoutta: ”Vanhoista ajoista alkaen karjalaiset kehittivät piirakoitaan kokeillen erilaisia muotoja ja täytteitä. Vuosisatoja niitä paistettiin ainoastaan Itä-Suomessa suhteellisen pienellä alueella. Vasta toisen maailmansodan jälkeen ne levisivät karjalaisten myötä läntiseen Suomeen. Huomattavaa on, että Karjalassa oli piiraita tai piirakoita. Nimi karjalanpiirakka syntyi siis vasta sotien jälkeisessä läntisessä Suomessa.