Salaperäinen saari ja mahtavat maisemat

Matka Kurkijoelle 20.-23.7.2017

Kurkijokelaisen heinäkuinen matka päättyi odotetusti kivijalkojen merkeissä, mutta alku oli ihan toista:
”Mie haen tänne turvapaikkaoikeutta!” karjalainen oppaamme Paavo vitsaili selvällä suomenkielellä makoillessaan keskellä punaisena hehkuvaa ahomansikkapehkoa Heinäsenmaan paratiisimaisella saarella Laatokalla.
Paratiisi tosiaan, käärmeitä myöten. Siellä täällä vilistävistä pienistä kyistä huolimatta tämä aikoinaan Suomen ja sittemmin Neuvostoliiton armeijoiden käytössä ollut Heinäsenmaa valloitti koko porukkamme villinä rehoittavalla luonnollaan. Sotahistoriasta kiinnostuneille riitti rautaromua, juoksuhautoja, bunkkereita ja jopa tähystystorni, sekin suomalaisten rakentama.
Puolet noin 50-henkisestä ryhmästämme matkasi Heinäsenmaalle perjantaina aamulla, toinen puoli myöhään iltapäivällä. Ryhmämme kohtasivat Kurkijoella, jonne kakkosryhmä oli siirtynyt kuskimme Veijo Pyysalon kyydissä. Minä ja poikani Joel olimme ykkösryhmässä.
Veijo haki kakkosryhmän Käkisalmesta takaisin Kurkijoelle myöhään yöllä. Auringonlasku Laatokalla oli kuulema ollut upea. Sääkin oli perjantaina mahtava, onneksi. Heinäsenmaa sijaitsee 15-20 kilometrin päässä rannikosta ja kipparimme Olegin ja hänen avovaimonsa Lenan ”Nord” on entinen kalastusalus, jokseenkin karu rautapurkki.

Elisenvaarassa. Rautatien alittavan ”Pusutunnelin” edustalla jutun kirjoittaja ja hänen poikansa Joel. Puolittain ruotsalaisen Joelin suomalainen isoäiti varttui Elisenvaaran aseman tuntumassa. Kuva: Joel Floren

Karjalan-seikkailumme oli käynnistynyt varhain torstaiaamuna Loimaalta. Vaalimaan rajamuodollisuudet ja sen jälkeiset bensa-, vesi- ja shampanjatankkaukset veivät sen verran aikaa, että ehdimme Käkisalmeen, ensimmäiseen yöpaikkaamme vasta myöhään iltapäivällä. Yövyimme mökkikylässä, kaupungin ulkopuolella, mutta sitä ennen saimme tutustua keskiaikaiseen Käkisalmen linnaan ja katsella kaupunkia bussin ikkunasta. Suomenkielisenä oppaanamme oli Laatokan-oppaamme Paavon vaimo Natalia.
Linna oli paikalla aiemmin käyneiden matkalaisten mukaan huomattavasti paremmassa kunnossa kuin takavuosina. Kaikki tekstit ovat kylläkin venäjäksi, jota museonjohtaja Valentina perusteli sanomalla, että ”Muutenhan meiltä menisivät työpaikat!”.

Mökkikylällä meitä kohtasi ”force majeure”, ukkonen oli vienyt sähköt. Ei ollut valoja, vettä eikä vessaa. Onneksi kylän huoltorakennuksessa kaikki pelasi ja saimme ruokaa. Vähitellen muutkin rakennukset sähköistyivät. Saunaan pääsi kymmenen jälkeen illalla, mutta saunojapoikani Joelin mukaan saunan suihkuvesi oli yhä virkistävän kylmää.
Mitä Heinäsenmaahan tulee, niin siihen liittyy yksi iso kysymysmerkki: Neuvostoliiton alueella aikoinaan tekemät kokeet ”joukkotuhoaseilla”, kuten Paavo-oppaamme asian ilmaisi. Heinäsenmaalla ydinsäteily on venäläismittausten mukaan alle ohjearvojen, mutta viereisen Kugrisaaren kallioilla näkyi säteilyvaarasta varoittavia kylttejä.
Tavallisten venäläisten asenteista kertoo jotain se, että Kugrisaaren ohittaessamme aivan siellä näkemämme ydinvaarakyltin vieressä komeilivat teltta ja aurinkoa ottava nuori mies. Rannalla näimme sukeltajaporukan veneen ja varusteita
Netistä Heinäsenmaan ja sen naapurisaarien säteilytilanteesta löytyy ristiriitaista tietoa. Olisi enemmän kuin harmi, jos säteilyvaara tai muut saasteet pilaisivat Laatokan ja Laatokan Karjalan matkailuvisiot.
Nimittäin ainakin näin ensikertalaiselle Laatokan Karjalan vuonot, vaarat ja luonto ylipäätään olivat uskomaton elämys! Samaa mieltä oli paljon matkustellut poikani.

Pusikot ja jättiputkiviidakot eivät olleet valloittaneet kaikkia laidunmaita ja peltoja ja jopa metsät olivat paikoin ainakin hoidetun näköisiä. Luin jostain, että Neuvostoliitossa Laatokan Karjala oli lihantuotantoaluetta ja sitä se voisi olla edelleenkin?
Toki tiet ovat yhä huonoja, joskin kuulema parempia kuin ennen. Kurkijoen halkaisee myös uusi, Sortavalaan vievä asvalttiväylä, ei sentään moottoritie.
Kurkijoen Lopotissa eli keskustassa valtaosa joukostamme asui niin sanotussa Mihailin hotellissa vähän ydinkeskustan ulkopuolella. Siellä meillä oli kahden hengen huoneet vessoineen ja suihkuineen. Talossa oli myös sauna ja vieraiden käytössä oleva jää-pakastekaappi.
Yksityismajoitus oli Gennadi-nimisen iäkkään yrittäjän talolla itse pääkadulla. Mukavuudet olivat vessa ja pesulla voi käydä saunalla. Lauantain kiertoajelulla saimme ostaa mansikoita saman vauhdikkaan Gennadin marjatilalta Ihojärveltä. Rasian hinta oli kaksi euroa tai sata ruplaa. Gennadi näkyi viljelevän myös vadelmia ja mustaa viinimarjaa, taimet olivat Gennadin mukaan Suomesta – mikäli oikein ymmärsin.
Mihailin paikan vieressä sijaitsee yksi harvoista paikallisista nähtävyyksistä, Lars Sonckin piirtämä kansallisromanttinen huvila. Valitettavasti tällä kertaa emme päässeet tai ehtineet yksityisomistuksessa olevaa huvilaa katsastamaan.
Mihailin talolle päästäkseen joutuu ylittämään pienen joen. Lonksuvilla lankuilla päällystetty silta on ainakin amatöörin silmiin niin surkeassa kunnossa, että viimeistään ensi vuonna Mihailin pitää ruveta lautturiksi. Tai ehkä ”hotellille” on jokin kiertotie?

Ruokailu Mihailin hoteissa oli Venäjän ryhmämatkalaisille tuttua pelkistettyä tyyliä. Aamulla saimme puuroa, munan tai jugurtin ja tarkkaan lasketut leivän-, juuston- ja makkaranviipaleet. Iltaruoka oli keitto, kana- tai jauhelihapala kera riisin tai hirssin ja jälkiruoksi pussiteetä ja pikkuleipä tai keksi. Olutta tai viintä ei myyty, mutta votkasnapseja kylläkin. Vihanneksia edusti muistaakseni viisi maissinjyvää tai vastaavaa.
Käkisalmen mökkikylässä meitä hemmoteltiin seisovalla pöydällä aamupalalla. Voimme jopa varustautua pitkään päivään tekemällä pari eväsleipää! Mökkikylässä oli myös baari.
Oikeaa kahvia sentään oli tarjolla, toisin kuin nuoruusvuosieni matkoilla Neuvostoliittoon. Näin ensikertalaisena kotiseutumatkaajana tuumaan, että perinteisille kivijalkamatkaajille ruoka lienee toissijainen asia. Tulevaisuuden reissaajat voivat sen sijaan olla toista, vaativampaa sorttia?
On myös harmi, että Kurkijoella ja Elisenvaarassa ei ole kahviloita. Matkailijoita on kai liian vähän eikä paikallisilla ole rahaa.

Mitä ryhmämme kivajalkamatkaajiin tulee, kaikki tuntuivat olevan erittäin tyytyväisiä. Osa oli löytänyt kivijalkansa, aikamoisten seikkailujen jälkeen, osa oli jäänyt muutaman sadan metrin päähän.
Matkanjohtamamme Riitta Sainio uumoilikin, että ensi vuonna matka pitää järjestää huhtikuuksi. Silloin routa pitäisi maan kovana eikä miehenkorkuinen kasvullisuus tekisi samoilua liian rankaksi.
Mutta mitenkähän Mihailin hoivissa tarkenee varhain keväällä?
Riitan ohella matkaamme johti Pirkko Riikonen. Lauantain kiertoajelumme suuntautui Elisenvaaran kautta ja Tervajärven ohi Lumivaaran hylätylle kirkolle. Kirkolla pidetyn kahvihetken jälkeen ajoimme Ihojärven ja Tervun kautta takaisin Kurkijoelle. Vätikkään emme päässeet huonon tien takia, mutta osa porukasta ajoi sinne illalla taksilla. Hinta: 20 euroa tunti. Laatokkaan pulahtanut Jessica kertoi veden olleen noin kuusitoista-asteista.
Perjantain kiertoajelu käynnistyi hartaushetkellä ja seppeleenlaskulla sankarivainajien muistomerkillä Kurkijoen palaneen kirkon luona. Sen jälkeen pääsimme tutustumaan Marina Petrovan johtamaan Kurkijoen museoon. Meille turisteille myytiin taidokkaita olkitöitä.
Lumivaaran entisellä kirkolla on suomalaisten kunnostama sankarihautausmaa; juttelin englanniksi hetken paikalle eksyneen moskovalaisperheen kanssa, jolla ei selvästikään ollut aavistustakaan Laatokan Karjalan suomalaisesta menneisyydestä tai edes sodasta.
Kurkijoelle palattuamme kävimme sekä venäläisten käytössä olevalla uudella hautausmaalla että keskimmäisellä hautausmaalla, joka on entinen suomalainen hautausmaa. Edellisellä laskimme seppeleen Elisenvaaran pommituksen uhrien muistomerkille, jälkimmäisellä Kurkijoelle haudatuille suomalaisvainajille.
Sunnuntain paluumatkalle mahtui puolentoista tunnin pysähdys aurinkoisesssa Viipurissa. Hieno hetki niille, jotka eivät olleet kaupungissa ennen käyneet.
Tullimuodollisuudet hoituivat mennen tullen suhteellisen sutjakkaasti, monista varoituksista huolimatta!

Auli Mauno
Tukholma, ensi kertaa Laatokan Karjalassa